19.02.
Pyydämme esirukousta hajoavan taloutemme puolesta, emme enään jaksa kun valoa ja toivoa ei näy että asiat selviytyisivät,olemme kummatkin ajatelleet kuolemaa tästä tilanteesta vapauttavana tekijänä,vain lapset ovat saaneet jatkamaan kohta ei sekään enään auta, Jumala auta ei ole tervettä että ajattelee että kuolema on ratkaisu! AUTA !
Jouduin laittomasti irtisanotuksi muutama kuukausi sitten. En riitauttanut asiaa, koska ajattelin että ta. voi valehdella minun tehneen jotain väärää. Tämä oli kauhea kokemus. Nyt tarvitsen pian lisätuloja koska nykyisen työni palkka riittämätön. Itselleni ja ex-ta:lle oikeaa mielen laatua, irti kaikesta katkeruudesta, anteeksiantamusta.
Ystavani Pn uskoontulemiseksi, joka on kuolemassa syopaan hetkella milla hyvansa ja aitini uskoontulemiseksi ja parantumiseksi ja ongelmieni selviamiseksi.
Rukoillaan ettei Pohjois-Karjalan prikaatia ja muita varuskuntia lakkautettaisi. Hyvä Jumala anna päättäjille maalaisjärkeä oikeudenmukaiseen toimintaan vallantavoittelun sijaan.
Jumala vapauta meidät EU:n orjuudesta itsenäiseksi vapaaksi kansakunnaksi Jeesuksen nimessä Amen
Minulta on petoksella viety varallisuus, olen nyt suurissa veloissa. Rukoillaan että Herra auttaa selviämään, antaa toimeentulon ja toivoa tähän tilanteeseen, että mielenterveyteni säilyisi.
Pyydän apua ihan mahdottomalta tuntuvaan väsymykseeni. Pää tuntuu, kuin painaisi 100 kiloa. Olisin vain vuoteessa. Työ tuntuu raskaalta tämän väsymyksen kanssa. Olen yksinäinen kaipaan läheistä ystävää, tuntuu kuin seinät kaatuisivat päälle tässä yksinäisyydessä.
Pyydän rukousta ystävän puolesta. Hän on sairaan insestin, väkivallan uhri uhri, jota on tehty uskon varjolla. POika tapettu, k'ärsii ikävästä edelleen ja itkee kuin asia oliis sattunut juuri, vaikka siitä on jo yli 10.v aikaa. Hän kuitenkin rukoilee ja sanoo ettei jaksa, ja ainoa hänne rukous on ollut, etät Jeesus antaiis jonkun merkin
työssä saisin turvan siipiesi suojassa.kiitos,että olen saanut .
AUTA AHDISTUKSESSA HERRA MILLOIN KUIVAAT KYYNELEET ON MONIA ASIOITA JOTKA AHDISTAA
Olen sisäisesti rikki, käsittelen menneisyydestäni nousevia asioita pikku hiljaa. Pyydän rukousapua, että Jeesus saisi olla parantajani kaikessa tässä.
Haluan irti masennuksesta, olla taas iloinen, uskoa unelmiin ja pysyä lujasti uskossa. Ja saada uskovia ystäviä
18.02.
Pyydän esirukousta uuteen elämänvaiheeseen. Herra, ole läsnä arjessani, lohduta ja rohkaise. Luo minussa uutta Sinun armosi vuoksi. Johdata elämääni ystäviä, ja kun aika koittaa, uskova puoliso. Kiitos Jeesus!
Esirukouspyyntö uskovan tyttäremme puolesta, että Jeesus parantaisi hänen vatsavaivansa ja varjelisi, ettei olisi mitään vakavaa! Jeesus auta! t. huolestunut, mutta Jumalaan apuun luottava äiti
Miehen puolesta joka on monenlaisissa siteissä että Herra pelastaisi hänet.
PYYDÄN ESIRUKOUSTA SAMOJEN ASIOIDEN PUOLESTA TUNTUU ETTÄ TUSKSNI EI HELPOTA TIEDÄN ETTÄ ERÄS ASIA ON MAHDOTON TAPAHTUA MUTTA SINÄ OLET LUVANNUT OLLA RUKOUKSIA KUULEVA JUMALA NIIN ETTÄ VIELÄ TOIVON SINUN PUUTTUVAN ASIAAN JA RUKOUKSEENI KUULTAISI ANNA NUKKUA YÖNI ITKEMÄTTÄ
Sähkölaskut ja lämmitysöljymaksut ym. hoitumaan Jumalan avulla, Apt.26.22.-Psalmi 23 ja 121.KIITOS JEESUS.
Kiitos Isä kaikista ihmeistä, mitä olet tehnyt elämässämme.
Kannan armon valtaistuimesi eteen pyyntöni, että vapautat minut Kanelin elatuksen ikeestä ja elatusvelvollisuuteni päättyy. Tätä pyydän, rakkaan poikasi, Jeesuksen Kristuksen nimessä, Aamen.
17.02.
Pyydän esirukousta ystäväni puolesta, jolla on pahoja päänsärkyjä tosi usein, että Jumala parantaisi hänet näistä päänsäryistä ihan kokonaan. Kiitos.
itseni ja teiniikästen lasten puolesta että Jumala puutus meidän elämään ja että tyttäreni JUMala vapautas ja lähetäs tämän kotiin ja sulkis ne ovet missä se on nyt
Rukoilkaa minulle ja perheelleni terveyttä. Rukoilka että minä, mieheni ja tyttäremme pysyvmme terveinä, rukoilkaa terveyttä perheelleni sekä läheisilleni.
Pyydän esirukousta ystävyyssuhteideni puolesta, että Jumala varjelisi ja siunaisi niitä ystäviä ketä minulla on ja antaisi näiden suhteiden syventyä ja kasvaa. Rukoilen myös, että nämä ystävyyssuhteeni olisivat tasapainoisia ja ehyitä, mutta että niissä olisi tilaa olla oma itsensä ja olla ja tulla rakastetuksi. Kiitos!
lapsenlapseni puolesta itseni puolesta, jotta jaksaisin tukea häntä ja voimia meille kaikille jotka olemme nuorukaisen lähellä
Minulla on paha ongelma "uskonelämäni kanssa." Olen penseä ja rakkaudeton. Olen yrittänyt moneen kertaan muuttaa tapojani, mutta löydän itseni yhä uudelleen ja uudelleen samasta jamasta. Olen katkera ja minun on vaikea solmia ihmissuhteita, koska pelkään muita ihmisiä ja minua inhottaa olla tekemisissä heidän kanssaan, tiettyjä poikkeuksia, kuten hyviä ystäviä ja perhettä lukuunottamatta. Olen tos
Hei!
Voisitteko rukoilla äidilleni apua hänen terveysvaivoihinsa kipujenn helpottamiseksi? Kiitos
P
olen vuosia kärsinyt ahdistusoireista ja jännitämisestä.En voi oireideni takia käydä kristillisissä tilaisuuksissa ja olen aivan yksin. Tahtoisin helpotusta tähän sillä olen kuitenkin vielä suhteellisen nuori aikuinen ja paljon jää tekemättä/näkemättä tämän vaivan takia.
Pyydän esirukousta hyvän henkilökohtaisen avustajan löytämiseksi ja että välit tyttären ja hänen perheensä kanssa paranisivat. Haluaisin myös aina joskus hoitaa tyttäreni tytärtä. Jeesus voi auttaa.
miehen puolesta ,vakavasti sairas retkahtanut huumeisiin. Herra pelastaisi sielun vapauttaisi kokonaisvaltaisesti kaikista päihteistä.parantaisi kokonaisvaltaisesti .pääsisi katkaisuasemalle/hoitoon . kiitos HERRALLE ,RUKOILIJOILLE .
Ystäväni vanhat ja raskaat menneisyyden tapahtumat ovat jostain syystä vyöryneet taas hänen mieleensä erittäin ahdistavina. Pyydän Taivaan Isän parantavaa voimaa ja suojelusta ystävälleni. Paranna hänet niistä kaikista menneistä ahdistavista tapahtumista! Siunaa ja johdata ystävääni ja hänen perhettään! Kiitos Taivaan Isä!
>Pyydän esirukousta lomamatkalle.Terveyttä ja viisautta liikkuessamme kolmen lapsen kanssa.
>Pyydän esirukousta vanhempieni , sisareni ja minun tulehtuneisiin väleihin.Raskasta elää jatkuvien väärinkäsitysten ja pettymysten kanssa.
Muistetaan rukouksin keuhkosyöpään sairastunuta uskonsisarta. Hän ehti juuri toipua rintasyöpäleikkauksesta ja nyt todettiin että se on levinnyt jo keuhkoihinkin.
Toivoisin löytäväni rakkauden elämääni.
PYYDÄN ESIRUKOUSTA HUUMEITA KÄYTTÄVÄN POIKANI PUOLESTA, JOKA SIINÄ TILASSA TEKEE ÖISIN PUHELIN PIKAVIPPEJÄ JA ON VELKAANTUNUT NIIN ETTEI ENÄÄ TIEDÄ MITEN SELVIÄSI. EMME SURE RAHAA VAAN SITÄ MITEN SAISIMME HÄNEN ELÄMÄNUSKONSA SÄILYMÄÄN JA PÄÄSEMÄÄN POIS KIERTEISTÄÄN.
16.02.
Rukoilkaa että minun ja kotiseutuni ihmisten ja läheisteni välit olisivat rakkaudelliset ja että Jeesus auttaisi meitä rakastamaan toisiamme.
Kiitos Jeesus, että mieheni veriarvot ja röntgenkuvat olivat normaalit. Käytä meitä ilosanoman viemisessä eteenpäin. Näytäthän meille oman paikkamme. Kiitos
Olen aivan poikki! Olen niin huolissani lapseni terveydestä, että nyt tälläkin hetkellä nukkumisen sijaan istun tietokoneella, juon teetä ja itken.
Pyytäisin rukoilemaan perheelleni voimia jaksaa tulevien koitosten yli.
Pyydän esirukousta, että saisin ruokaan rahaa. Olen poikani kanssa nälässä.
Auta meitä paljon, luo sopua ja hyvää mieltä. Hoida haavoja.
en osaa elää oikein, en tee oikeita päätöksiä, pyydän esirukousta että tekisin oikein ja saisin voimia ja viisautta tehdä oikein
HAKEMUKSET YM. PIAN VALMIIKSI, ESTEET POIS, JES.9.5-6.
S.n vapautuminen ja hänelle uskoa paljon lisää, Hebr.11.
Ikävä, en ole saanut tavata lapsenlastani.
mummi 56
15.02.
Pyydän rukousta mielenterveyteni puolesta. Olen ollut äärirajoilla avioeron jälkeen ja mielentila aiheuttanut suuria ongelmia, mm. raha-asiani sekaisin. Myös lapsuuden traumat vaivaavat. Rukoukseni on,että Jeesus eheyttäisi, antaisi toivon ja tulevaisuuden,rauhan, taloudellisen turvan.
Pyydän, että rukoilisitte Kaikkivaltiasta Jumalaa antamaan anteeksi kaikki syntini ja puhdistamaan mieleni.
Rukoilkaa että eräässä tärkeässä asiassa Jumalan hyvä tahto tapahtuisi ja jos se ole Hänestä siihen tulisi este. Kiitos Jeesus Amen
POjallani aloitetaan asperger tutkimukset. Hän on ylipainoinen ja vetäytyy.Isä on ollut maailmalla ja sekakäyttäjä.Meille muille perheenjäsenille myös siunausta ja jaksamista.HERRA OLI PARANTANUT KYHMYN ALAVATSASTANI!YLISTETTY OLKOON HERRA!
Nuorella on vaikeat vatsakivut olleet vuoden eikä voi käydä koulua. Isä on hylännyt perheen.Hän ei uskalla mennä tähystykseen. On ollut myös verta ysköksissä. Hätärukous Herralle!Hänen haavojensa kautta olemme paratut.kiitos
POjallani aloitetaan asperger tutkimukset. Hän on ylipainoinen ja vetäytyy.Isä on ollut maailmalla ja sekakäyttäjä.Meille muille perheenjäsenille myös siunausta ja jaksamista.HERRA OLI PARANTANUT KYHMYN ALAVATSASTANI!YLISTETTY OLKOON HERRA!
Perheeni puolesta erilaisia rukousaiheita ja johdatusta.
Herra! Anna mieheni keuhkokuvan ja verikoetulosten olla normaalit! Haluamme vielä tehdä sinun valtakuntasi työtä yhdessä. Näytä meille miten. Tässä olemme!
Pyydän edelleen rukousta tyttäreni puolesta.siunaa ja varjele häntä työasioissa,asuntoasiassa ja ihmissuhdeasioissa (Herra,tiedät kyllä tilanteen)Pyydän varjelusta koko meidän perheelle ja terveyttä lähipiiriin kuuluville pienille tytöille.
Kiitos Herra,että kuulet rukoukset .Väsynyt äiti.
SIUNAA JA VARJELE RAKASTA, VANHAA ÄITIÄ. KIITOS, ETTÄ PIDÄT HÄNESTÄ HUOLTA JA ANNAT TERVEYTTÄ JA ELINVUOSIA. KIITOS, ETTRÄ HÄNEN LASTENLAPSENSA SAAVAT NAUTTIA VIELÄ PITKÄÄN HÄNEN RAKKAUDESTAAN JA HYVYYDESTÄÄN.
HERRA ANNA LÄHIMMÄISTEN SOPIA ETTÄ VOISIVAT OLLA VÄLEISSÄ
Kiitos Herralle ; lapselle löytyi oikeat lääkkeet ja hoito juuri ennen matkaa !! Herra varjele meidät terveenä ja anna matkan sujua kaikkineen ns."omalla painollaan". Johdata !!
Pyydän esirukousta perheelleni . Meillä todella huonot välit lapsuudenkotiini. Vanhempani , sisareni ja minä joudumme jatkuvasti väärinkäsityksiin/loukkaannumme jne. satutamme toisiamme.
voisitteko rukoilla minun ja tyttöystäväni puolesta, meillä on vaikea aika ja taloudellisesti kovin tiukkaa ja tyttöystäväni ja hänen tyttärensä puolesta kun he eivät huoltajuuskiistan vuoksi voi tavata toisiaan vaikka kuinka haluaisivat.
KIITÄN JUMALAA HÄNEN RAKKAUDESTAAN MINUA JA PERHETTÄNI KOHTAAN.
Pyydän esirukousta ihmisen puolesta, jolla on ollut todella paha mieli ja murtunut sydän. Rukoilkaa hänen puolestaan ja rehellisyyden nimissä voin tunnustaa, että minä se olin joka ymmärtämättömänä aiheutin hänelle murhetta ja häpeän tekoani syvästi. Olen pahoillani tästä ja rukoilin Jeesukselta tätä anteeksi ja kadun tätä koko sydämestäni.
Herra siunaa lapsettomuudesta kärsivää perhettä ja nuorta perhettä, jolla hankaluuksia.
14.02.
Taas on yksi ystävänpäivä edessä yksin. Miksi näin vuodesta toiseen? miksi minulla ei ole oikeutta rakkauteen, ei vaikka kuinka rukoilisi tai tekisi mitä vain? ja miksi heti jos olen edes pikkuisen onnekas, tapahtuu jotain mikä on vähintään 2x kalliimpaa tms? olen niin masentunut tähän elämään
Pyydän esirukousta, ettei veljeni mahalaukun tähystyksessä löydy mitään pahanlaatuiseen viittaavaa, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, ja olisit rukoukselleni armollinen, ja laskisit parantavan kätesi veljeni päälle, että hän paranee vaivastaan.
Pyydän esirukousta, että lonkassani oleva vaiva paranee, ettei se ole, ja ettei se tuhoudu koskaan pohjastaan, ettei sitä koskaan tarvitse leikata, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, laskisit parantavan kätesi päälleni ja olisit rukoukselleni armollinen.
Rukoilkaa mieheni ja tyttäreni Rooman matkan onnistumisen puolesta! Pyydän Herran siunausta ja varjelusta heille! Muistakaa äitiäni rukouksin. Herra antakoon äidille terveyttä.
Muistakka myös veljeäni. Hän on irtisanoutunut työstään. johtakoon Herra hänet oikealle tielle ja johdattakoot hänen elämäänsä muutenkin! Isälleni terveyttä ja työintoa!
ANNA MINUN NUKKUA ENSI YÖNÄ ITKEMÄTTÄ ANNA LÄHIMMÄISTENI SOPIA
Herra, siunaa lomamatkamme !
Luottohäiriömerkintä pois ja varat kaikkien velkojen maksuun pian.-2.Piet.1.2-4.-KIITOS KAIKKIVALTIAS JUMALA VAST.
Hei,
Pyytäisin esirukousta Mn puolesta, joka on ollut pahasti alkoholisoitunut jo vuosia.
Olen 18-vuotias tyttö ja sairastellut paljon. Nyt todella paljon pelkään, että minulla on syöpä, oireet täsmäävät imusolmukesyöpään lähes täydellisesti. Rukoilkaa puolestani! Pelkään. Taivaan Isä pystyy parantamaan minut ilman lääkäriä, tee se Isä, Jumala! Anna minun parantua ja elää terveenä! Kiitos. Minua pelottaa paljon.
Herra , anna jo apusi suhteessa vanhempiini.Anna jo heille sitä mitä he tarvitsevat ja avaa heidän silmänsä näkemään oman perheen arvokkuus. Siunaa sisartani.Johdata apua minulle sieluni tuskaan !
Herra paranna pieni poikani, joka vauvasta asti kärsinyt hengityselinten sairauksista.Johdata viisas lääkäri, että tämänhetkinen tilanne selviää.
Miehelläni on pistävää kylkikipua. Pelottaa, että kyse on jostain vakavasta. Huomenna hänellä on aika lääkäriin. Rukoilkaa, että kaikki olisi hyvin. Hätä on suuri!
Pyydän rukousta neuvottelutilaisuuteen huomenna 15.2. Asia on tärkeä monen ihmisen elämään. Herran tahdon tapahtumista. nimim. Herran tahtoon luottava
Uudista ja paranna minut Jeesus
13.02.
KIITOS IHANASTA PERHEESTÄMME, SIUNAA JA VARJELE MEITÄ KAIKELTA PAHALTA.
Pojalle viisautta opiskeluun ja iloa ja rakkautta ja Taivaan Iskän ylläreitä.
Puolisolla vaikeita ja raskaita asioita suvun erään narsistisen henkilön kanssa. Pyydän rukoilemaan puolisolleni voimia ja terveyttä ja jaksamista paineen alla.
Rakas Jumala, auta isäpuoltani E:tä, hänellä on kovat kivut, syöpä on levinnyt, auta häntä. Perheemme on kokenut paljon kovia, suojele ja varjele.
Nivelkivut ja säryt helpottuisivat, Jeesus tätä pyydän.
Pyydän esirukousta vaimoni kovan hammassäryn puolesta. Herra vie kipu ja paranna kipeä hammas. Aamen
Työn puolesta että Jumala lähettäisi asiakkaita ja saisin riittävän toimeentulon työstäni. Terveyden puolesta että astma, migreeni ja selän kulumaviat paranisivat eivätkä olisi esteenä päivittäiselle työnteolle.
Hei,pyydän esirukousta.Olen taloudellisessa ahdingossa enkä näe tai pysty löytämään siitä ulospääsyä.Rakas Jumala,toivon ja rukoilen,että saisin asiani järjestymään.Pyydän tämän vuoksi myös esirukousta,sillä välillä tuntuu etten jaksa jatkaa seuraavaan päivään.Terv.H
Odotamme esikoistamme ja pyydämme esirukousta, että kaikki menisi hyvin! Amen
Pyytäisin esirukousta kohonneeseen verenpaineeseen ja vuosikymmeniä kestäneen jatkuvan huimauksen paranemiseksi.
Kiitos!
-a-
HERRA TAAS TULI MASENNUS KUN AJATTELEN LÄHIMMÄISENI KOETTUA MURHETTA TOIVOISIN HÄNEN VIELÄ KOKEVAN ILON HETKIÄ
Jeesus rakas kuule rukoukseni, auta että haastemies ei tule meille ja hänellä ei ole mitään kamalaa miehelleni! Auta Jeesus! Vain Sinä voit auttaa meitä selviämään näistä laskuista! Päästä minut näistä maallisista murheista! AMEN
Kiitos ja ylistysaiheita saada esirukouspalvelua, haluaisin kielitaitoa ja -tietoa. Missä on minun sydämeni asioissa Jeesus Kristus osallistumista ja johdattaa esirukouspalveluissa?
esirukouspyyntö erään vaikean valinnan suhteen, että tekisin oikean päätöksen.
Pyydän esirukousta että vapautuisin asiasta joka on synti.
Aviopuolison ja lasten puolesta että löytäisivät Jeesuksen.
Kiitos minua muistaville.
Pyydän esirukousta tuhoutumassa olevan avioliiton puolesta. Mies jäisi yhteiseen kotiin ja vaimo ja lapsi joutuisivat lähtemään tyhjän päälle. Vain ihme pitäisi tapahtua, että avioliitto voisi vielä jatkua. Jumala on kaikkivoipa. Hän voi sallimuksessaan puuttua asioiden kulkuun. Jumala voi murtaa itsekkyyden ja itsepäisyyden muurin.
Lapsenlapselle iloa, rakkautta ja korvatulehduskierteen katkeamista.
Miehelle voimia tyhön, iloa ja rakkautta, Taivaan Iskän ylläreitä.
Tyttärelle iloa ja rakkautta, voimia/viisautta/motivaatiota työhön ja gradun loppuun tekemiseen.
Kiitos kaikista avuista ja rukousvastauksista
12.02.
Jeesus Johdata meille hyvä juhlapaikka sekä hyvä majoituspaikka kesäpäiviä varten.
Paranna selkäni, minkä loukkasin kuukausi sitten. Paranna myös ystäväni loukkaantunut nilkka. Auta, että saan hyvin kaikki työni tehtyä.
Herra taas tuli ahdistus kun muistan sukulaisen murheita anna hänen elämään tulla vielä onnea
uusi työ
Rukoilkaa että Jumala siunaisi ja varjelisi kaikkia niitä upeita ihmisiä, jotka auttavat minua ja läheisiäni eivätkä he joutuisi kärsimään auttamisestaan!!
Kn syöpävaihe terminaalissa.Vaimo S kotona hoitaa.myös Sn äiti samassa vaiheessa sairaalassa. Pelastumista ja uudestisyntymistä.
Tyttärelle flunssasta pikaista paranemista. ystävälle mahdollisuutta riparille.<itsellekin paranemista .äidille suojaa ja uudestisyntymistä on lonkkaleikkauksen jälkeen kotiutettu.ja 81v.varjele kulkutaudeilta
Pyydän siunausta lapsilleni ja lapseni perheelle, miehelleni ja minulle.
Veljeni avioiliiton ja heidän varjeltumista pelastukseen.Perheeni puolesta ja terveytemme. JEESUS JOHDATTAISI JA AUTAISI KAIKESSA. V parantuisi kokonaan-isä ja äiti pääsisi taivaaseen. Jumala on niin suuri,että voi Jeesuksesa auttaa.
Pyydän esirukousta 13-v tyttären puolesta jota jännittää kovasti koulussa mm.tunneilla vastaaminen ja muutkin sosiaaliset tilanteet.
Herra auta, että laihtuisin, ja parantuisin aikuisiän diabeteksesta, verenpainetaudista ja korkeasta kolesterolista.
2. Kosketa tyttäreni elämää, niin että masennus saisi väistyä, ja että hän löytäisi jälleen ilon elämäänsä. Anna uskovia ystäviä. Kiitos, että kuulet ja vastaat.Anna hänelle sopiva työ.
Anna tyttäreni puolisolla tulla ikävä entistä perhe elämää
11.02.
Herra auta! Mieheni on hullaantunut toiseen naiseen. Rakas Herra, tee tilanteelle joku päätös. Siunaa ja suojele lapsiani ja kulje kanssani. Omat voimani ovat jo melko vähissä.
Pyydän esirukousta elämäni vaikeaan tilanteeseen.Kiitos..
Pyytäisin esirukousta itselleni.Olen velkakierteessä työtön ,rahaton en saa mistään tukea.Koin järkyttäviä asioita viime vuoden aikana.Kaksi ihmistä kuoli, joista toinen oli minulle erityisen tärkeä ihminen.Työpaikalla jouduin todella rankan kiusaamisen kohteeksi ja minulta vietiin oikeus työntekoon.En jaksaisi näitä vaikeuksia enää.Haluan elämäni
Pyydän Jumalalta apua, minut on oma mummoni jo pienenä kironnot, ja hyvinpä kirous näyttää pelaavan, olen köuhä nuori eläkeläinen sairauksia on todella paljon. Pyydän Jumalalta apua, että ottais mut täältä pois, en jaksa tätä enää, tai sitten anna mulle lottovoitto
Avioliittoni on tällä hetkellä tosi pahassa jamassa. Koen itse kyvyttömyyttä muuttaa itseäni ja ongelmia aiheuttavia piirteitäni, enkä tiedä kauanko puolisoni jaksaa minua. Kaipaan Jumalan apua omaan ja yhteiseen elämäämme.
Herra anna vävyni tulla uskoon. Pelasta avioliitto. äiti
Avioliittomme on hajoamassa!! Olen aivan pelon vallassa, muutto vieraalle paikkakunnalle laukaisi jotain ja nyt koko elämä tuntuu olevan hajoamispisteessä ja voin henkisesti itse niin pahoin, etten tiedä miten tästä eteenpäin!!! Pyydän, että Jumala pian avaisi meille oman kodin kotiseudultamme ja auttaisi liittoamme selviämään tästä kriisistä!!!
Pyydän esirukousta mieshenkilön puolesta jolla itsemurhaikeita. Hän on yksinäinen, pelokas ja masentunut. Ei suostu ihmisten apuun. Herra armahda ja auta!
muistakaa mua rukouksisa kun mulla on esterin paasto taistelen tyttäreni puolesta että Jumala lähetäs sen kotiin ja sulkis ne ovet missä se on nyt ja että jumala ajas mun oikeudet tytärtäni kohtaan nimi merkillä kat
VAPAUTUS TUKALASTA TILANTEESTA JA PIINASTA PIAN, 1.TIM.4.10 JA FIL.4.6-13.-KIITOS JEESUS, KIITOS ISÄ, KIITOS PYHÄ HENKI.
Pyydän nyt rukousta että saan ihan uuden ajan rukouselämään ja tulen siihen . Kiitos että saan väkevän tulen ja voitelun rukoilla joka aika hengessä ,uusia rukousystäviä sekä ihan jotain uutta ja virkistävää.Kiitos
10.02.
Ylistyksemme Jumala. Herra. Haluaisimme osoitusta Jeesus Kristus nimessä Suuriakin tekoja ja Profettaa ja Parantajaa ja Asiaimmehoitajaa .......
Pyydän viisautta oman elämäni suunnitteluun,viisautta jakaa voimani oikein että erottaisin ihmiset jotka oikeasti tarvii apua niistä joilla väärät motiivit.Myös että päänsärky lakkaisi.
Mieshenkilölle oikeita ratkaisuja elämään.On masentunut ja ei uso itselleen hyvää,että löytisi puolison ja tulisi uskoon.
Poikamme perheen puolesta. Vaimo jättänyt, pieni lapsi. Herra auta
Rahat loppuvat. On vastoinkäymistä paljon. Herra auta ja armahda.
Anna terveyttä ja tyyneyttä. Kiitos Jeesus.
kaaduin kasi meni rikki. poikani puolesta .vakava masennus /riippuvuuksia..mahdollisesti homous kokeilua,.on vihainen ja peliriippuvainen..erittain herkka ja mukava poika, ei hakenut opiskelemaan.nyt matkoille ja unelma paasta ylistys kouluun .toinen poika/apua masennukseen ja apua jalkeen jaaneisiin opiskeluihin.ahdistaa tilanteet aitina.
nuori peli ym tupakan ym riippuvainen nuori mies haluaa paasta raamattu kouluun etta paasisi saamaan apua ja tuntemaan Jumalaa.matkalle lahdossa maanantaina kuukaudeksi Kovat esteet iski Flunssa ja muut demoniset hy;kkaykset yrittaa sitoa ja tehda turhaksi jalleen .Jumala vapauta uudista pelasta ja johdata. Turvaa hanelle..henkeen sieluun kehoon.
Puolisiani puolesta sai 3 vuorokautta sitten aivoveri tulpan tilanne erittäin kriittinen Äidin puolesta voimia äidille ja kaikkien lapsetn puolesta nuorin sisko on vankilassa ja hänelle erityisen vaikeeta tämä tilanne Kiitos kun muistatte rukouksin Sisar uskossa
Rukoilkaa minulle ja perheelleni sekä läheisilleni terveyttä.VN
Rakas Jumala. Tunnet varmaan Rn hyvin ja kaikki Rlle työskentelevät. Auta Isä Jeesuksen nimessä enkeleiden auttavan voiman tukemana, että hän saisi uuden ja pitkäkestoisen työmaan! Aamen.
Pyydän rukoilemaan tyttäreni ihmissuhteeseen rakkautta,ja paranemista riippuvuuksista,pysyvyyttä..
Herra auta , olen hyvin väsynyt työstä, odotin , että saisin sairaslomaa, mutta en saanut , minulla hartioissa, olkapäissä , niskassa, käsissä ongelmaa tenniskyynärpää ja tosi kipeät kädet.
Ja sitten tuli vielä flunssa.
Pyydän esirukousta narkomaanin puolesta joka on rukoillut Jeesusta elämäänsä, mutta ei pääse silti aineista irti. Rukoilkaa että Jeesus ottaisi hänet omakseen ennen kuin on liian myöhäistä!!!
09.02.
aion tappaa itseni heti kun keksin siihen keinon
Esirukouspyyntö sen puolesta, että saan pienten lasteni kanssa elää turvassa mieheltäni, jota jouduimme pakenemaan turvakotiin tappouhkausten takia ja että saan lapset virallisesti minun huollettavakseni ja saamme elämämme järjestykseen kaikin tavoin. Esirukouspyyntö, että viranomaiset ja oikeuden edustajat näkevät mieheni todellisen luonteen.
Rukoilkaa ettei minua ja läheisiäni kiusattaisi.
Voin huonosti ja tarvitsisin Pyhää Henkeä valtaamaan elämäni ja sisimpäni.
Jeesus siunaa ystävänpäiväjuhlamme, naistenpäivämatka ja 50 vuotisjuhlamme. paranna selkäni,ja polveni loukkaantumisen jäljeltä.
Pyydän esirukousta itseni puolesta, että minulla olisi töitä
ETTEIVÄT E JA M JA KAVERINSA PÄÄSE TAAS HYÖKKÄILEMÄÄN KIMPPUUMME MILLÄÄN TEKOSYYLLÄ YM.EIKÄ HÄIRITSEMÄÄN, GAL.5.10 JA MATT.18.18-20. JA ETTEI SYYTTÄJÄ LUOVU SYYTTEISTÄ JNE.+ MEILTÄ NASEVA SELVITYSKIRJE SYYTTÄJÄLLE, JES.9.5.
HERRA Jeesus auta meitä pääsemään erään asian yli pane ajattelemaan erästä mitä tuskaa hän on tuottanut
08.02.
Olen "loppuun uupunut" työpaikan tilanteen tähden. Anna Jeesus Pyhä Henkesi antamaan voimia ja viisautta. Samaa toivon kaikille samassa tilanteessa oleville.
Pyydän esirukousta rouvan puolesta.Hän on kaatunut ja silmään tullut vikaa ja masentunut.Herran apua hänelle.
Ystävälläni on luutumaton siru kyynärvarressa. Ranne ei käänny ja koko kättä särkee kokoajan. Lisäksi hänellä on rikkinäinen proteesi toisessa jalassa, mikä rajoittaa liikkumista ja särkee myös kokoajan. Hän on masentunut ja syö paljon riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä.Jeesus kirkasta parantava voimasi ystävän kohdalla.Hän ei usko, ellet sinä anna hänelle uskoa.
Olen ollut 5 viikkoa poskiontelontulehduksessa ja olen raskaana. Mikään ei tunnu auttavan ja lääkäreillä on juostu. Rukoilkaa puolestani kovasti että vihdoin parantuisin, alkaa toivo mennä.
Pyydän rukoilemaan meidän perheen puolesta! Miehellä alko-ongelmaa, johon liittyy pettäminen. Vasta mentiin naimisiin joulukuussa neljän vuoden yhdessä olon jälkeen...Halusin tehdä oikein Jumalan edessä, enkä myöskään halunnut rikkoa perhettä. Kotona on kaksi pientä lasta, joista tyttö on ihan isin tyttö. Voimat ihan loppu itellä...
Toivoisin esirukousta läheisen perheen puolesta. Herra näkee heidän suuren toiveensa saada kauan toivottu lapsi. Herra auttakoon!
Asioissaan olemme ja pidämme parhaana Viisautta, Työskennellä menestyksemme ja Mailmalla asioida ... Kansallista ja Kunnallista Hyvinvointia osaamme saateltavaa johdatella .... Viisautta Esivallalle, rukoilemme maailman talouden puolesta, menestyksemme on, rukoilemme.
HERRA JEESUS LÄHESTYN TAAS SAMAN ASIAN VUOKSI OLEN ITKENYT TÄNÄÄNKIN KUN AJATTELEN MITÄ ON TAPAHTUNUT ANTEEKSI ETTÄ TOIVON TOISTA SATUTTAEEN OMATUNTO HERÄISI JA OTTAISI YHTEYTTÄ TOISEEN OSAPUOLEEN JA KATUISI TEKEMISTÄ ANNA ENSI YÖNÄ NUKKUA ITKEMÄTTÄ
Pyytäisin esirukousta parisuhteemme puolesta. Se on jo hyvin pitkään elänyt miettimisvaihetta, mutta ratkaisua vain ei synny. Pyytäisin esirukousta sen puolesta, että saisimmme viimeinkin avoimesti ja syvästi keskusteltua ja tehtyä yhdessä päätöksen ja myös sitä, että Jumala tulisi välillemme totuudeksi ja suunnannäyttäjäksi. Kiitos.
Kiitos Herralle Suomen uudesta presidentistä! Kiitos myös siitä, että välit aviomieheni kanssa ovat parantuneet aika paljonkin. Meillä todellakin on rukouksia kuuleva Jumala!
Siunaa kaikia lapsiani ja meidän koko perhettä, kiitos kun sain töitä läheltä kotia.Amen.
Hei! Pyydän esirukousta, että saisin voimia jaksaa käydä työssä, tai saisin sairauslomaa.
t.J
Pyydän rukousta että Herra parantaisi sairauteni, poistaisi masennuksen ja antaisi unelmatyön.
Hei.Pyydän Rakasta Jumalaa nukkumisongelmissani,kun täytyy nukkua pilereiden avulla.Auta tytärtäni pysymään terveenä,kun hän sai marraskuussa poikavauvan ja pysymään hyvässä sovussa An kanssa,KIITOS!
07.02.
HERRA ANNA ANTEEKSI KUN TOIVON ETTÄ HENKILÖN OMATUNTO SOIMAISI ETTÄ ON SATUTTANUT LÄHIMMÄISTÄÄN SYVÄSTI AUTA UNETTOMUUDESSA
Mieheni ja minun puolesta. Väkivaltaa ja exiä.
Olen yliherkkä pelkäämään virheitä ja tämä on paljon häirinnyt töitäni. Pelottaa tämänhetkisen työni takia että teen jotakin väärin vaikka yritän olla kuinka huolellinen kun kiireessä joudun työtä tekemään. Pyydän Jumalan apua osata olla huolellinen että työt tulevat oikein tehdyiksi. Tarvitsen lisätuloja koska palkka on pieni.
Herra auta minua laihduttamaan ja oppimaan syömään ja liikkumaan oikein. Anna meidän osata tehdä oikeat valinnat töissä työpaikanhakijoista.
pyydänrukousta kuin mieleni on masentunut ja kaikenlaisia pelkoja.
Olen uskossa ja kiitän Jumalaa joka kuulee.
Jumalan oma
Rukoilkaamme että pienellä AI:lla ei ole mitään vakavaa sairautta kun hän menee tänään lääkäriin tutkimuksiin. Anna Rakas Jumala voimia ja varjelustasi tälle pienelle rakkaalle AI:lle.
A ON VIIDETTÄ KERTAA KUUMEESSA PIENEN AJAN SISÄLLÄ. nYT ITKEE, ETTÄ KURKKU TURPOAA YÖLÄÄ. ANNA RAKAS JEESUS TÄMÄN PÄIVÄISEN LÄÄKÄRIN KAUTTA APUSI JA VIISAUTESI. KIITOS.
Tänään tarvitsen voimia, huomenna riittävyyttä ja taitoa. Anna Herra taito jakaa työtäni myös muille, rohkeutta luottaa että voin luovuttaa etten itse uuvu. Anna ymmärrystä huomata mikä on oikein. Vahvista uskossa ja luottamuksessa Sinuun.
Pyydän esirukousta ,että Herra auttaisi minua ja perhettäni.Iso velkataakka ja masennus.
kiitos Jumala rukousvastauksesta ja siunaa ja varjele minua edelleenkin. anna uskoa lisää.
toivoisin olevani kuollut
Pyydän rukousta että mun ja vaimoni työasiat tulee kuntoon sekä selkeys .Jeesus auta siinä r.y n asiasaa ja miten kaikesn pitää tehdä ja kuku tulee mukaan .Jeesus siunaa perjantai-illat että Pyhän Hengen läsnäolo olisi väkevänä taas keskellä.amem
Rakas taivaan Isä! Poista minulta rahahuolet. Toivoo A
Taivaan Isä auta ettei mieleni järky. Miesystäni ja minun tiet on eroamassa. Jos tämä on meille parhaaksi, poista läheiset tunteeni häntä kohtaan. Anna kuitenkin pysyä ystävinä jos mahdollista. Herra sinä tiedät tilanteemme, anna asioiden mennä niinkuin parhaaksi on. Auta meitä molempia. LÄHETÄ ENKELEITÄ TIELLEMME. KIITOS RUKOILIJAT.
asuminen käy mahdottomaksi Itie 2 ja olen laittanut usemman hakemusken. Rukoilkaa että uusi koti avautuu ja moni muu asia sen mukana. Myös oven avautuminen Jes.22:22 pitkä aikaiseen työpaikkaan, vaikka naishenkilöt sen yrittävätkin estää.Myös avioliiton solmiminen, vaikka tätäkin asiaa vastutetaan. Ystäviä, jotka eivät puheista välitä.
Pyydän että me N&S muutetaan yhteen ja tulee onnellinen perhe.Kiitos.
SÄHKÖLASKUN YM. HOITUMINEN PIAN, KOMPASTUSKIVET MURSKAKSI JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ!-APT.10.38.HALLELUJA HALLLELUJA.
Pyydän esirukousta lapsuuden traumojen hoitoon. Kiitos Herra, että annat apuasi.Kiitos että hoidat.
Pyydän isäni vatsakipuihin rukousta; vatsa avataan/tutkitaan viikon kuluttua.
Pyydän esirukousta, että kihlattuni saisi sen työn, mitä nyt on hakemassa. Pyydän esirukousta myös omien työasioideni puolesta. Rukoilen meille molemmille terveyttä ja voimaa luottaa Jumalan johdatukseen. Tapahtukoon kaikessa Jumalan tahto!!
Rukoilkaa puolestani. Tarvitsen apua. Kiitos esirukoilijat.
06.02.
Olen sisäilmasairastunut. Oireilen pahasti taas tässäkin kodissa. Pyydän esirukousta, että Herra parantaisi yliherkkyyteni, järjestäisi ja johdattaisi asunnon, työn ja parisuhdeasiat. Olen taistellut pitkään. Tuntuu, että vihollinen on voitolla. Rukoilettehan Jumalan voittokulkua ja parantavaa voimaa KOKO elämääni, erityisesti terveyteen.
Tunnen itseni kiusatuksi kuorossa joht.taholta. Olen selvittänyt hänen kanssaan asiaa ja silloin hän ymmärtää ja selostaa miten asiat on. Kuitenkin aina yhä uudelleen sama kiusaaminen jatkuu vaikka kuinka yrittäisin tehdä parhaani. Rukoilkaa, että asia ratkeaisi Jumalan tahdon mukaisesti ja jaksaisin etten sairastuisi. Unettomia öitä on ollut. AIK
Pyydän viisautta elämääni ja ymmärrystä valintoihin ja sukulaisten keskellä olemiseen.Jotta olisin se Kristustuoksu.
Pyydän esirukousta tyttäreni perheen puolesta. Yli 20 v. kestänyt avioliitto on kariutumassa. Rukoilkaa erityisesti perheen isän puolesta. Hänen mielestään liitossa ei ole enää "kivaa".
Pahaa aavistamattomille,tähän asti huolettoman onnellisille lapsille, 15 ja 17 v. kerrotaan asiasta tänään.
Pyydetään, että Herra tukee heitä kaikkia! Kiitos!
Rakas Herra,kiitos uskovasta uusperheestämme.Johdata miestäni työasioissa,hän haluaisi yhä enemmän tehdä Jumalanvaltakunnan työtä.Johdata.Kiitos Jeesus että saan työskennellä kutsumusammatissani vastasytyneiden teholla.
Tee Herra ihme ja anna minun tulla raskaaksi ja meille syntyä yhteinen lapsi.Kiitos Jeesus.Kiitos rukoilijoille,siunausta.,N
Rakas Taivaan Isä, siunaa elämäämme, että mieheni saisi pitää työpaikkansa ja että yritykselläni menisi hyvin. Siunaa myös vauvahaaveitamme.
Jeesuksen nimeen pyydän tyttärelleni apua raskaaseen elämän tilanteesse.Anna hänelle ystäviä jotka voisivat lohduttaa ja luoda uutta uskoa että elämä voittaa
Tunnustan elämäni sos.t:n (Kela toistaiseksi kesällä 1980-luvulla, ei perusteita ja kuntoutuminen voimavarat, ei niinkään epärehellistä, mitä Jumala vaikuttaa ja, ja epärehellisyyttä ja tavoitellen mitä vaiheessa 2012), asuminen omavastuinen nuoruus yhteiskunnan ulkopuolella, väkivaltaa käsissäni kärsivä äiti ja nuorempi poikansa asioi Herran asia.
Viihdyn huonosti nykyisessä kodissani vaikka olen muuttanut viime lokakuussa. Yläkerran väki metelöi kaiket viikonloput. Jeesuksen on kaikki asunnot, anna Sinä minulle uusi koti. Kiitos.
Jeesus auta, että tyttäreni vatsa paranisi eikä olisi mitään vakavaa. t.Jumalan apua odottava huolestunut äiti
Synnytys lähenee ja minua pelottaa, vaikka takana on kaksi hyvin mennyttä synnytystä, nyt on tunne että kaikki menee pieleen, rukoilkaa ettei menisi ja että pelkoni hälvenisi!
Jeesuksen nimeen pyydän helpotusta ahdistukseen
Rukoilen voimia tähän viikkoon, kipeänä oleminen ja pienen lapsen hoitaminen ja siinä ohessa työnteko tuntuu tällä hetkellä ylivoimaiselta.. Pyydän rukouksia myös loppuviikon tärkeälle käynnille.
05.02.
Taloudelliseen tilanteeseemme positiivinen ratkaisu pian: tuli perintöä mutta velkajärjestelyssä ollen taitaa mennä melkein kaikki velkojiööe, ja jos sossu humioi perinnön tulona, millä sitten elämme?- Jes.9.5-6.-KIITOS JUMALA OIKEASTA RATKAISUSTA JA AVUSTA.
SUOMI KRISTUKSELLE.-Joos.1.
Rakas Jeesus. Ota minut lapseksesi. Olen syntinen ja heikko ja elämäni ei ole mistään kotoisin. En´halua elää tällaista elämää. Jeesus auta. Anna minun ja vanhempieni välien korjautua. Anna minun olla heille sellainen nuori joka ilahduttaisi heitä eikä aina päinvastoin. Anna minun olla terve. Siunaa perhettäni. Kiitos Jeesus!
Taas olen pyytämässä esirukous pyyntöä tuska ei hellitä Herra lirvitä minun ja tyttäreni tuskaa voi kun saisin nukkua ensi yönä itkemättä
Rukoilkaa sairaan siskoni puolesta.
Rakas Taivaallinen Isä, paranna perheemme nuoren skitsofrenia, ota sairaus häneltä pois. Tee Ihmeesi hänen kohdallaan. Rakkaan Poikasi Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.
Vanhempieni puolesta esirukousta ja johdatusta ovat iäkkäitä ja sairaita haluttais kotona pitää mahdollisimman pitkään ja tarvittais apua kotihoitoon.Sukuni puolesta esirukousta pelastukseen.Itseni ja mieheni puolesta terveyttä ja johdatusta elämään..
Siunaa ja varjele minua ja anna minun osata tehdä oikein ja hyvin töissä.
Taloudelliseen tilanteeseen helpotusta. Saisin unelmani toteutettua: sijaiskodiksi monelle lapselle ja perustettua ensi/tukiasuntoja (24/7) päihde- ja mielenterveyspotilaille, nuorille ja aikuisille. Saisin autettua ihmisä parempaan elämään. Kiitos, kun kuulet, rakas Jumala. Kiitos tästä päivästä ja rakkaista läheisistäni. Siunausta kaikille.
Esirukousta eteenkin poikani puolesta voimia terveyttä taloudellista siunausta, joutunut vaikeaan tilanteeseen; hyväksikäytetyksi ja vääryyttä kokien talokaupassa. Jumala siunatkoon hyväksikäyttäjiäkin ja pelastakoon, Uskon Jumalan siunaukseen kaikesta huolimatta.Pojallani muutoinkin ollut vakavia sairauksia joista slvinnyt Jumalaan luottaen.
RUKOILKAA LAPSEMME PUOLESTAPÄÄSEMÄÄN YLI VAIKEASTA TILANTEESTA ANNA YHTEYS HÄNELLE ENTISEEN LÄHIMMÄISEEN ANNA YSTÄVIÄ HÄNEN RINNALLEEN
HERRA ANNA HELPOMPI PÄIVÄ ETTEI KYYNELEET VUOTAISI ANNA MINUN AJATELLA LÄHIMMÄISESTÄ HYVÄÄ VAIKKA HÄNEN VUOKSEEN ITKEN ANNA JOKU LÄHIMMÄINEN KELLE SAISIN PURKAA TUSKAANI
04.02.
JEESUS TUSKANI EI HELLITÄ AJATTELEN LÄHIMMÄISENI TUSKAA ON HÄNEN PERHEEN SÄRKYMISEN VUOKSI ANNA HÄNELLE USKOVIA YSTÄVIÄ JOTKAVOISIVAT OLLA HÄNEN TUKENAAN ETTÄ PÄÄSISI KIINNI ELÄMÄÄN ANNA HÄNEN SOPIA TOISEN OSAPUOLEN KANSSA ETTEI TUNTISI KATKERUUTTA VAIKKA TUSKA RAASTAA AUTA HÄNTÄ OPISKELUSSA
HERRA OLEN TAAS PYYTÄMÄSSÄ ESIRUKOUSTA USEAMMAN ASIAN VUOKSI TOIVOISIN ETTÄ MIEHENI PÄÄSISI KOTIPAIKKAKUNNALLE HOIVA KOTIIN POISTA MINULTA KATKERUUS KUN PITI HÄNET LAITTAA KAUEMMAKSI VAAN KUN ON VAIKEA KULKEA SIELLÄ KATSOMASSA ON IKÄVÄ MOLEMMILLA LISÄKSI PYYDÄN RUKOUSTA PERHEENI JÄSENEN PUOLESTA HÄNELLÄ ON VAIKEA ELÄMÄN TILANNE HERRA AUTA HÄNTÄ
Kiitos Herralle kun saan asunnon, ylistys ja kunnia, Jumalalle aamen, kiitos Jumalalle valitolainasta, ja siitä että saan kaikki maksut pois. Aamen
AK alkoi toipua ohitusleikkauksesta, nukkuu, suolisto toimii nyt. Kiitos tästä! Mutta halkaistu rintalasta märkii ja rakoilee, ei usko useita antibiootteja, lienee virustulehdus ja paha. Uusi leikkaus 4.2. sen takia.
uusi työ
kiitos ,että lastenhoitomeni hyvin
hei,toivon esirukousta poikani puolesta että, hän parantuisi ja saisi rauhan sydämmeensä pääsisi kaikista päihteistä eroon ja voisi ottaa Jeesuksen sydämeensä
HERRA ANNA HUOMENNA JOKU LOHDUTTAVA VIESTI LÄHIMMÄISENASIASSA
S:n vapautuminen epäuskosta ja ahdistustiloista, näyttää siltä kuin S näkisi p:n suurempana kuin Jeesuksen, vaikka totuushan on että Jeesus voitti p:n täysin Golgatalla.-KIITOS JUMALA ETTÄ KORJAAT S:N JUMALASUHTEEN KUNTOON PIAN.
03.02.
Kuule rukoukseni ja vapauta minut turhista asioista. anna luja usko
Nöyrä kiitoksemme! Olemme onnellisia. Perheemme on kasvanut ihanilla kaksosvauvoilla! Jumala on niin hyvä. Kiitollinen mieli on siitäkin, että vaikka vauvat syntyivät keskosina, he ovat terveitä! Kiitos kaikille rukoilijoille!
Pyydän rukousta hajoavan avioliittoni puolesta. Isä, Sinä näet tuskan ja kivun, Herra auta. Sinä yksin voit liittomme uudistaa, jos tahdot. Anna voimaa kestää nämä ajat ja tunteet. Anna toivon kynttilöiden loistaa, kirkasta Jeesusta. Herra auta ja armahda! Kiitos Jeesus!
RUKOILEN MIEHENI PUOLESTA AUTA HÄNTÄ PÄÄSEMÄÄN KOTIPAIKKAKUNNALLE MEILLÄ ON MOLEMMILLA IKÄVÄ JUURI ÄSKEN SOITTI ETTÄ ON IKÄVÄ EN PÄÄSE KOVIN USEIN KÄYMÄÄN HÄNEN LUONAAN EN SAA ENÄÄ UNTA RUPESIN LÄHESTYMÄÄN SINUA ETTÄ SAISIN LOHDUTUSTA ON MUUTAKIN MURHETTA PERHEESSÄ JEESUS SINÄ TIEDÄT KYLLÄM MITÄ MINUA ITKETTÄÄ MOLEMPIEN ASIOIDEN PUOLESTA
Herra anna anteeksi kun taas lankesin
Rukoillaan abien puolesta, että jokainen pystyisi tekemään oman taitonsa mukaisen suorituksen tulevissa kirjoituksissa. Pyydän rukousta myös perheelleni, terveyttä ja rakkautta sekä herätystä miehelleni. Muistakaa myös minua, että pääsisin eroon eräästä mielihalustani.
Isä, olen surullinen ja pettynyt. Nosta ja kanna, lohduta Sinä yksin. Eheytä ja korjaa rikkimennyt, paranna. Kiitos Jeesus!
JUMALA KIITOS ETTÄ ANNAT YMPÄRILLÄNI OLEVIEN IHMISTEN KUUNNELLA MINUA JA VAHVISTAT EDELLEEN IHMISSUHDETAITOJANI++++JA AVAAT NIITÄ MAHDOTTOMIA OVIA.*
Herra anna minun ja veljeni löytää työtä. Kiitos että näet tarpeemme ja siunaat meitä kaikkia.
Pyydän Jumalalta johdatusta työhaastatteluun. Tällä kertaa tulisin vihdoin valituksi. Tässä olisi suuri mahdollisuus.
Herra anna minun ja veljeni löytää työtä. Kiitos että näet tarpeemme ja siunaat meitä kaikkia.
Sain profetian, jossa minulle näytettiin erään henkilön sydämen tila. Se näytettiin siksi, että hänen puolestaan yhä enemmän rukoiltaisiin ja että Jumala voisi kuulla nyt mahdollisimman monet esirukoukset ja rukousmaljat voisivat nyt täyttyä ja siunauksen aika voisi tuon ihmisen elämään tulla sitä kautta. ja Ennenkaikkea Pelastus Jeesuksen Kristuksen veren tähden että muotojumalisuus vaihtuisi elä
Pyydän esirukousta tyttäreni puolesta, että Herra parantaisi hänen vatsavaivansa ja ettei niihin liittyisi mitään vakavaa. Jeesus auta!
Jumalan apua, että pysäyttäisi mieheni, joka on harhapoluilla.
Sydameen rauhaa.
HERRA OLEN TAAS PYYTÄMÄSSÄ LOHDUTUSTA ITKU MUSERTAA SYDÄMMENI TYTTÄRENI PUOLESTA ANNA HÄNEN SELVITÄ EROSTA ANNA HÄNELLE YSTÄVIÄ JOLLE VOI PURKAA SYDÄNTÄÄN ANNA MIENEN KANSSA ROPIA ETTEI VIHA JA KATKERUUS JÄISI HEIDÄN VÄLILLEEN
Pyydän apua saadakseni vihdoin vakituisen työpaikan, jonka voisin kokea omakseni. Ymmärtämystä, kärsivällisyyttä jos en edelleenkään onnistu sitä saamaan.
Kiitos rukouksista tyttäreni puolesta.Asiat ovat menneet parempaan suuntan.Pyydän edelleenkin varjelusta ja johdatusta hänen elämäänsä ja perheellemme,Kiitos Herra.
Pyydän esirukousta sairaudesta paranemisen puolesta. Rankka hoitojakso on loppumassa,pyydän että Jumala helpottaisi oireet pian ja nostaisi minut tästä loputtomalta tuntuneesta pimeydestä.Pyydän siunausta ja rukousta myös parisuhteelleni, joka on ollut koetuksella raskaassa tilanteessa. Pyydän myös, että Jumala soisi meille vielä lapsen.
Rakas Jumala, anna Suomelle hyvä presidentti.
02.02.
Rukoilkaa että Jeesus sulkee tai avaa ovet työ- tai koulutuselämään, joka on minulle siunaukseksi. Ja että äitini kurssitovereineen oppisi hyvin kurssimateriaalin.
Pyydän esirukousta, ettei veljeni oireet viittaa mihinkään pahanlaatuiseen, että tämän päivän lääkäri löytää syyn ja lääkityksen, että veli tulee terveeksi, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, laskisit parantavan kätesi veljeni päälle ja olisit rukoukselleni armollinen.
Kiitos paljon, jos rukoilette Isää näiden elämäni syvien rukousaiheiden ja kipukohtien puolesta: Haluaisin parantua sisäisesti ja löytää Jumalan todellista läheisyyttä, sekä varmuuden pelastuksesta/uudestisyntymisestä! Pyydän myös, että itsetuhoisuuteni ja masennukseni paranisivat, jotta uskaltaisin alkaa elää elämääni ja solmia ihmissuhteenkin!
Voitteko rukoilla sen puolesta, että eräs minulle rakas ja tärkeä ihminen rupeaa minun tukihenkilöksi ensi syksynä. minulla on neurologinen ominaisuus jonka vuoksi tartten tukihenkilöitä.
Hätärukous. Pojalla itsetuhoiset ajatukset, avioliitto karilla. Herra auta pian ennenkuin tapahtuu jotain kauheaa
muistakaa mua rukouksissa että mun entinen mies,joka oli väkivaltainen,jättäisi minut ja sukuni rauhaan. Kiitos Jeesus eetä sinä tiedät kaiken ja autat meitä hädässä ja ahdistuksessa.
toivon pääseväni vuokrakämppää
pian
HERRA LÄHESTYN SINUA TAAS SAMALLA AIHEELLA AUTA MEITÄ TÄSTÄ TUSKASSA ANNA KAIKKI MUUTTUA HYVÄKSI
TYTTÄRILLEMME PALJON USKOA, VOIMAA JA TERVEYTTÄ JAKSAA TÖISSÄ JA MUUTENKIN,-kiitos Jeesus.
Pyydän esirukousta, ettei ylähengitysteissäni ole mitään kylmästä johtuvaa akuuttia tilaa, että se on vaaratonta ohimenevää vaivaa, että minä voin olla rauhallisella mielellä, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, ja olisit rukoukselleni armollinen.
Pyydän esirukousta toiveemme puolesta, että saisimme lapsen. Rukoilkaa että alkio/t olisivat vihdoinkin kiinnittyneet kohtuun ja jatkaisivat siellä hyvin raskauden loppuun. Olemme kohta 3 vuotta yrittäneet lasta - tuloksetta. Herra, siunaa meitä. Toteutukoon tahtosi!
01.02.
Pyydän esirukousta, että vauvani alkaisi nukkua yönsä paremmin. Myös kaksivuotiaani heräilee useasti yössä. Voimat alkavat olla vähissä, kun yöllä ei saa nukkua.
Pyydän rukousta puolestani, ettei esimieheni ole onnistunut mustamaalaamaan minua vääristä syistä. Ettei uralla eteneminen loppuisi hänen takiaan. Rukoilen muutenkin, että hän muuttuisi tai menisi muihin tehtäviin. Hän kohtelee alaisiaan niin huonosti.
Pyydän esirukousta, että paranisin pysyvästi silmänpohjan turvotuksesta, joka johtuu silmissäni olevista tukkeutuneista verisuonista. Minulla on lisäksi kaihi. Haluan, että sekin paranee pysyvästi.
Rukous apua facebook toimintaan sensuurin vastustustuksen voittamiseksi evankeliumin ja totuuden esiintuomiseksi onnistuneesti. En pysty itse turvamaan taloudellisten olosuhteiden takia omaa suojapaikkaa ydinsäteilyonnettomuudelta ja tulevalta nälänhädältä jota varten pitäisi varastoida ruokaa. Väkevää johdatusta kutsumustyöhöni joka tulee loistaa.
Rakas taivaanisä!Rukoilen,että parantaisit poikani kroonisesta kivusta.Olen itsekin jo henkisesti uupunut poikani kärsimyksen takia ja pelkään pahinta että poikani väsähtää jatkuvaan kipuun.
nuorukainen vaikeiden tilanteiden edessä pyydän esirukousta että oikeus tapahtuu
Herra kyyneleet eivät vielä ole kuivuneet auta meidän perhettä SINÄ OLET LUVANNUT OLLA RUKOUKSIA KUULEVA JUMALA KUULE RUKOUKSENI
Rukoilkaa apua Klle, Olle ja Alle heidän vaikeissa sairauksissaan. Kiitos
Nim. Apua heille
Herra, varjele suomen kansaa joutumasta kirouksen alle.
Pyydän esirukousta että hankala työtilanne selviäisi parhain päin ja sopuisasti.
RUKOILKAA POIKANI AN PUOLESTA. OLEN HYVIN HÄDISSÄNI HÄNEN VALINNOISTAAN ELÄMÄSSÄÄN. LISÄKSI HÄN ON SYNKKÄ JA ERISTÄYTYNYT! OLEN HUOLISSANI JA AHDISUNUT SYVÄSTI! JEESUS AUTA!!
31.01.
Herra ninä en jaksa AUTA
RUKOILKAA TYTTÄRENI PUOLESTA MIES LÄHTI TOISEN NAISEN LUO AUTA HERRA TYTÄRTÄNI SELVIÄMÄÄN TÄSTÄ TILANTEESTA ANNA HÄNELLE YSTÄVIÄ JOILLE VOISI AVATA MURTUNUTTA SYDÄNTÄÄN
HERRA ANNA PAREMPI PÄIVÄ MEILLE
Rukoilettehan kanssani lapsenlapseni eroahdistushäiriön paranemista, työpaikkaa veljelleni ja tyttärelleni.RHR
Pyydän esirukousta, että lonkassani oleva vaiva paranee, ettei se ole tuhoutunut pohjastaan, ettei se vaivaa kävelyäni ja ettei sitä tarvitse koskaan leikata, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni ja olisit rukoukselleni armollinen ja laskisit parantavan kätesi päälleni.
Pyydän siunausta ja varjelusta tyttärelleni hänen elämänsä valintoihin.olen huolissani ja peloissani hänen miesystävänsä takia,estä heidän yhteenmuuttamisensa.auta ,että tyttäreni saisi elämänsä järjestykseen, kiitos avustasi Herra .
Puolisolla solumuutoksia kohdunkaulalla....pelätään pahinta, toivotaan parasta. Jumala voi parantaa. Pyydän palavaa rukousta ystävät rakkaat, veljet ja sisaret. Rukous voi paljon kun se on harras!
Auta paljon työssä, ahdistaa.
HERRA ANNA MIEHENI SAADA HOITOPAIKKA KOTI PAIKKAKUNNALTA
Rukoillaan nelihenkisen perheen puolesta, jonka pitää saada TONTTI pian myytyä, etteivät joudu talousvaikeuksiin talouslaman uhatessa.
Herra Jeesus tehköön ihmeen, KIITOS!
Pyydän esirukousta, ettei siskoni eikä veljeni tutkimuksissa todeta mitään pahanlaatuiseen viittaavaa, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni ja olisit rukoukselleni armollinen.
30.01.
RAHAA, TALOUDELLISIA IHMEITÄ, LASKUJEN HOITUMINEN PIAN, VAURAUTTA, TERVEYTTÄ, KYLVÖINTOA, SUKULAISTEN PELASTUS.-KIITOS JEESUS.
Herra anna parempi päivä meille anna J ajatella asioita miten on satuttanuttoista osapuolta
Herra poista minulta masennus kuivaa kyyneleet anna olla valoisampi tulevaisuus edessä
Rukoilkaa Suomelle Jumalan mielen mukaista presidenttiä! Herra, armahda tätä kansaa, tuo herätys!
Poikani An puolesta, että hän rohkaistuisi pitämään puolensa. Kaverit vetävät häntä mihin tahtovat. Hän on useasti joutunut todellisiin vaikeuksiin ymmärtämättä kieltäytyä. Että Herra antaisi rohkeutta olla oma itsensä! Olen todella huolestunut hänen tulevaisuudestaan!
Äitini sairastaa Alzheimeria on nukkunut jo 3 päivää - seurauksena ettei juo eikä syö. Haluaisin äitini paranevan senverran että voisi taas syödä ja juoda. Olen rukoillut kaikkien dementikkojen puolesta että hoitolaitoksissa annettaisiin heille ihmisarvoinen kohtelu - ei luovutettaisi vaan yritetään auttaa loppuun saakka- elämä on arvokas.
rukoilen lapselle ystäviä vaikeassa tilanteessa kuivaa nänen kyyneleet anna tulevaisuus ja toivo
Suunnittelen aktiivisesti itsemurhaa päivittäin
Toivon esiruokousta pojalleni s k:lle, että hän pystyisi luopumaan alkoholista ja näin itsetuhoisista ajatuksista ja agresiivisuudesta. jotta hänestä tulisi ymmärtäväinen ja rakastava isä lapselleen.
Rukoilkaa puolestani! Olen rikki, en jaksaisi enää tätä. Mieheni haukkuu kristinuskoani ja kyseenalaistaa rakasta Herraamme, eikö Jumala voisi herättää mieheni omantunnon ja pelastaa! Vanhempani riitelevät keskenään, sisarellani psyykkisiä oireita. Herra auta, tuo pelastus ja rauha!! Kiitos että kuulet ja näet.
Pyydän, että isoäitini viihtyisi uudessa kodissaan vanhustentalossa ja saisi uusia ystäviä, olisi hyvällä mielellä ja saisi vielä vähän elonpäiviä ja terveyttä. Kiitos, että äiti on jaksanut auttaa häntä ja mummo itse saanut olla pitkään terveenä. Kiitos parannuslahjoista. Varjele meitä kaikkia ja heikkoja menijöitä.
Olen yhden tytön ja kolmen pojan äiti. Kaipaan aivan mahdottomasti vielä perheeseen yhtä tyttölasta. Ikä vaan tulee kohta vastaan, sillä täytän pian 40 vuotta. Rukoilisitteko puolestamme, että saisimme vielä tyttövauvan. En muuten saa sielunrauhaa asiasta. Toivoisin niin tyttärelleni siskoa.
29.01.
HERRA KUIVAA MEIDÄN KYYNELEET
RUKOILKAA PAREMPAA TÄTÄ PÄIVÄÄ ETTÄ KUULISI PAREMPIA UUTISIA HERRA TIEDÄT MITÄ TARKOITAN MEITÄ ON KAKSI ONNETONTA JÖTKA SUREVAT SAMAA ASIAA AUTA ETTÄ SE MUUTTUISI VIELÄ ILOKSI ANNA MINULLE VOIMIA MATKUSTAA SAIRAAN LUO VAIKKA JOSKUS TUNTUU VOIMAT LOPPUVAN KUMPA SAISIN HÄNET LÄHEMMÄKSI KOTIA
Herra kuivaa meidän kyyneleet auta lastani kuule rukoukset lapseni puolesta
vIIDEN LAPSEN ISÄ ON VAKAVASTI SAIRASTUNUT TAPATURMASSA. tehohoidossa. Näet Herra kaiken ja koko perheen. Auta ja paranna.
mieheni pelastuksen puolesta ja että hän vapautuu viinan siteistä ja avioliittomme puolesta miehelleni mielenmuutosta hän haluaa jättää perheensä.poikani pelastuksen puolesta ja että poikani ja mieheni välit parantuisivat.tyttöni pelastuksen puolesta ja itselle voimia rukoilla ja kärsivällisyytä olla tässä muurinaukossa mihin jumala on minut asettanut
- vapautuisin tuskasta, mitä kaikkea omaisuutta olen menettänyt
- tärkeitä tavaroita, muistoja ja papereita tallessa
- vammautuneena käytännön apua
- kuntoutuisin, katsettani liikutettua
- oikeudenmukaisia päätöksiä
- vakuutusasioitteni hoitoon
- sosiaalityöntekijän käytännön apua
- etuuksia ja korvauksia
- ei enää ilman rahaa
- sopua, anteeksiantoa, kommunikaatioyhteyttä ja
Pyydän rukoilemaan tyttäreni terveyden puolesta ja ihmissuhteeseen rakkautta,pysyvyyttä,mielenterveys ongelmiin helpotusta.Kiitos.
Siunaa Jeesus, että lapseni onnistuisi parhaansa mukaan tämän päivän pelissä! Aamen. Nöyrä kiitos kaikista rukousvastauksista!
Pyydän esirukousta mieheni puolesta. Herra ilmesty hänelle henkilökohtaisesti ja kosketa! Siunaa liittoamme, ja eheytä se, jos se on Sinun tahtosi. Kiitos Jeesus, Sinä teidät parhaiten!
Pyydän rukousta veljeni ja ukkini puolesta että he pelastuisivat.
Rukoillaan samalla kaikkien ihmisten puolesta että mahdollisimman moni pelastuisi.
Pyydän esirukousta uuteen elämänvaiheeseeni, siunausta työhöni ja uskon vahvistusta. Kiitos Jeesus!
Herra, auta! Amen.
Työpaikallani on tulossa apulaisjohtajan paikka auki. Rukoillaan, että Herran tahto tapahtuisi apulaisjohtajan valinnassa. Rukoillaan, että paikkaa hakisi sellaisia henkilöitä joilla on pätevyyttä ja tahtoa ja taitoa hoitaa ko. tehtävää.
Tapahtukoon Herran tahto valinnassa.
Usko on auttanut minua jaksamaan läpi vaikeaksi kokemani koettelemukset. Nyt olen tosi ahtaalla taloudellisesti ja tarvitsen apua uskoni vahvistukseen. Olen ahdingossani turvautunut pikavippeihin. Nyt minulla on kauheat velat ja olen huolissani siitä, miten ikinä selviän ja saan lasteni elämän turvattua.Pyydän apua esirukouksen avulla.
Tämä on epätoivoisen äidin hätähuuto 21-vuotiaan Jn puolesta, jolla on pitkittynyttä masennusta, ahdistuneisuutta, alkoholiongelmaa, ekstaasikokeiluja ja pidempiaikaista hassiksen polttoa.J kouluttamaton ja isätön poika, joka on kasvanut miehettömässä rikkinäisessä perheessä haastavan suvun keskellä.J tarvitsisi rakastavaa tukea elämään
Herra kuivaa kyyneleeni auta henkisessä tuskassa auta myös lastani hänellä on vaikeaa triedät kyllä miksi rukoilen että hänenkin kyyneleet kuivuisi ja perhe yhdistyisi
28.01.
HERRA EN JAKSA AUTA MEITÄ TIEDÄT KYLLÄ MIKSI EN SAA UNTA ITKEN VAIN JA TUSKA RAASTAA SYDÄNTÄ OLEN RUKOILLUT ENNENKIN SAMAN ASIAN PUOLESTA HERRA AUTA RATKAISEMAAN ASIA NIINKUIN OLEN RUKOILLUT SINÄ OLET LUVANNUT OLLA RUKOUSTA KUULEVA JUMALA KUULE NYT RUKOUS JA TÄMÄ PAINAJAINEN LOPPUISI
HERRA MINÄ EN JAKSA AUTA
Miksi Jumala ei auta vaikka olen vuosia rukoillut? Onko koko Jumalaa edes olemassakaan? Tuntuu, että en jaksa enää pitkään.
Rukoilkaa 20-vuotiaan nuoren miehen puolesta. Elämä hakusessa, kaverit käyttää huumeita. Uskoo mutta yhteyttä srk:aan ei ole.Jumala johdata ja auta!
Kiitos viime aikojen paremmasta vaiheesta lapsen elämässä.. Auta näissä uudemmissa kivuissa myös.
Elämä tuntuu niin mitättömältä yksin, anna Jumala edes voimia tähän yksinäisyyteen jos minun täytyy yksin olla.
AK oli sydämen ohitusleikkayuksessa eikä tahdo toipua. Uusia leikkauksia toisensa perään, suolisto jumiutui, uni ei tule ja psyyke heikkoilee. Ei ole uskossa.
Ysätävän koiralla paha allergia. Ensiksi kiitosaihe; koiralle on löytynyt ei-allergisoiva ruoka ja iho turkki on lähes parantunut!
Nyt tämä uusi ruoka tulee ulkomailta ja tällä hetkellä toimitus on viivästynyt ja tilanne on jälleen hankala. Koira on ollut omistajalleen siunaus ja se on joutunut koviin koetuksiin sairastellesaan.
HERRA ANNA TOIVON VIESTI TÄNÄÄN TIEDÄT KYLLÄ MIKÄ
Pyydän että eräs asunto menisi hyvin kaupaksi ja muutkin muuttoasiat järjestyisi oikealla tavalla. Siunaa ja varjele ystävien matka ja johdata Jeesus ja anna armosi ja siunauksesi minulle syntisäkille. Paranna esiintymisesteeni ja vaivani.Kiitos Jeesus Amen !
27.01.
RAHAA, RAUHAA, RUOKAA, VAATTEITA, JALKINEITA, POSITIIVISIA ILONAIHEITA, TERVEYTTÄ, KYLVÖMATERIAALIA(myös Israel-aiheista),TIKKAITA,LATTIAN KORJAUS ITSE, AUTOON KOKOPEITE, SUKUALISTEN PELASTUS.-EF.3.20-21. KIITOS JEESUS KRISTUS.
Sydämemme on täynnä kiitosta: kaksoset, jotka syntyivät 2 kk etuajassa, voivat hyvin, vaikka olivat aluksi tehohoidossa keskoskaapeissaan. Pyydämme edelleen rukousta näiden pikkuisten puolesta, että he vahvistuisivat ja kehittyisivät ja paino lähtisi nousuun (tällä hetkellä 1600 g). Rukoilkaa myös, että he varjeltuisivat infektioilta ja kaikelta pahalta. Myös maidontuotantoni puolesta, ettei se eh
Rukoillaan ystävät että Suomi pääsisi eroon EU:sta ja rahaliitosta, joka on antikristuksen unioni. Suomi on jo menettänyt päätösvaltansa Brysseliin. Herra Jeesus armahda Suomen maata ja kansaa Amen!
Talouteni tiukalla. Laskuja odottamassa. Tähän rukousapua pyydän. Kiitos, jos jaksatte rukoilla. Siunaan teitä.
Minä pyydän, että meidän poikamme ja koko perheen puolesta rukoillaan nyt, kun olemme eksyksissä, neuvottomia ja epävarmoja kuinka auttaa häntä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Meidän ymmärryksemme ja keinomme eivät riitä. Emme osaa.
Rakas Jeesus ota minut omaksesi. Tule elämääni. Tämän´hetkisessä elämässäni ei ole mitään järkeä. Pyyhi syntini pois. Älä anna minun toistaa aina uudestaan samoja virheitä. Anna anteeksi heikkouteni. Siunaa perhettäni. Kiitos!
Pyydän rukousta oman kutsumukseni puolesta.Että se vahvistuisi,alkaisi lähteä eteenpäin,mikäli on Jumalasta lähtöisin.Että asiaan tulisi vahvistus jonkun rukoilijan tms.kautta ja asiat alkaisi vaan järjestyä niin,että todella siellä kutsumustehtävässä saisin toimia.Isä,Vastaa pian!!!Rukoilijat olkaa Siunatut!!!Aamen!!!
pyydän esirukousta tyttäreni puolesta En päästä sua ennenkuin kuulet rukouksen
s-posti, jonka laitoin opelle
26.01.
Pyytäisin kauniisti esirukousta itselleni.
Olen jo nuoresta pitäen rukoillut Jumalalta rakasta aviomiestä ja onnellista elämää. Vaikeat elämänkokemukset ja yksinäisyyden tunteet ovat vuosikausia aiheuttaneet minulle masennusta, jota on vaikea kestää. Olen jo 42-vuotias ja elämäni tuntuu valuvan hukkaan.
Lämmin kiitos esirukoilijoillle.
Jumalan siunausta ja johdatusta elämääni ja läheisteni elämään, rukoilkaa että Jumala kohtaisi ja veisi kaiken sen pois mikä esdtää Hengen toimintaa elämässäni Rukoilkaa On ja Jn ja heidän perheidensä puolesta, että saisivat tulla uskoon ja kohdata elävän Jeesuksen
Kiitos rukoilijoille. Luoja on kuullut pyyntöni ja helpottanut läheisteni tilaa. Rukoilkaa heille parantumista ja helpompaa elämää.
Rukoilkaa perheeni puolesta että saisimme raha-asiat kuntoon ja pysyisimme terveinä siunausta.
Rukoilkaa puolestani. Vuosikausia sielussani on ollut tuska laiminlyöntieni takia, joita en enää koskaan voi rakkailleni hyvittää. Ahdistuksen lisäksi minulle on tullut fyysinen vaiva, mikä lisää pelkoa. Rukoilkaa, että saisin vielä mahdollisuuden parantua ja auttaa, tukea ja ymmärtää läheisiäni. Rukoilkaa parantumista ja apua läheisilleni.
Jeesus, anna sairaslomani täyttää tehtävänsä.
Herra, sinä tiedät kaikki syntini,armahda minua. Opeta luottamaan ja uskomaan Sinuun sekä rukoilemaan johdatustasi ja apuasi.
Herra anna oikea presidentti ja herätä Suomeen sellaisia rohkeita tavallisia uskovia, Joonan kaltaisia"profeettoja", jotka totuuden puheellaan pelastavat meidän Suomen tuholta.
TAIVAAN ISÄ SINÄ OLET LUVANNUT OLLA RUKOUKSIA KUULEVA JUMALA PYYDÄN ETTÄ TYTTÄRENI JA MIEHENSÄ VIELÄ LÖYTÄISIVÄT TOISENSA OVAT RAKENTANEET HARTIAPANKILLA TALON RUKOILEN ETTÄ EI TARVITSISI MYYDÄ TALOA VAAN HE VOISISI VIELÄ JATKAA ASUMISTA SIINÄ OVATHAN OLLEET YHDESSÄ JO 20 VUOTTA LAITA MIES AJATTELEMAAN MITÄ HEILLÄ ON OLLUT NIINÄ VUOSINA
En ole koskaan ollut näin maassa. Edessä on oikeudenkäynti entistä työnantajaa vastaan, joka katkaisi työsuhteeni laittomasti. Muutenkin työasiat painavat. Taivaan Isä, anna minulle vakituinen työpaikka omalta alaltani. Anna työpaikka myös miehelleni, joka ei nyt jaksa edes nousta sängystä. Kiitos, että sisareni sai jatkoa omalle työlleen. Amen!
HEI.Pyydän rukoilemaan miehen puolesta joka menettää pian asuntonsa,että Herra antaisi uuden hyvän asunnon!Luottotiedot menneet ja vaikea saada asunto ilman niitä.Kiitos!
Tyttäreni on lähdössä matkalle. Rukoilkaa, että Taivaan Isä pitäisi hänestä ja hänen kavereistaan huolta matkan aikana ja toisi heidät turvallisesti takaisin kotiin.
Rakkaalle hlle voimia ja jaksamista toisen osapuolen kohtaamiseen, abortista aiheutuneiden tuskien käsittelemiseen ja anteeksi antamiseen toiselle osapuolelle. Lähentymistä rakkaaseen Herraan hlle ja Jumalan voimallista ilmestymistä kipeiden asioiden kohtaamiseen että voisit ottaa yhteyttä ja päästää kipeät asiat pois sydämestä ja antaa anteeksi itsellesi ja minulle. Itselle voimia uskon k
Pyydän esirukousta perheyrityksemme puolesta. Herra viisautta esimiestehtävässä. Anna meille kaikille myös voimia jaksaa työssä.
Tarvitsen Jumalan parantavaa kosketusta. Vatsan limakalvot ovat tulehtuneet ja vatsaa polttelee. Vaivat ovat kestäneet kauan. Herra Jeesus Kristus auta ja varjele vakavalta sairaudelta!
Rukoillaanko yhdessä tämän vasta parikymppisen nuoren miehen puolesta, joka joutui LAAJOIHIN TUTKIMUKSIIN JA LABORATORIOKOKEISIIN. MYÖS HÄNEN PELASTUMISENSA JA AIVAN KOKO ELÄMÄN PUOLESTA! Kiitos teille rukousavusta.
Rakkaalle Hlle voimia ja jaksamista toisen osapuolen kohtaamiseen, abortista aiheutuneiden tuskien käsittelemiseen ja anteeksi antamiseen toiselle osapuolelle. Lähentymistä rakkaaseen HERRaan ja Jumalan voimallista ilmestymistä kipeiden asioiden kohtaamiseen että voisit ottaa yhteyttä ja päästää kipeät asiat pois sydämestä ja antaa anteeksi itsellesi ja minulle. Itselle voimia uskon k
Anna Herra Sauli Niinistölle voimaa vaalityöhön!
RUKOILEN ETTÄ TYTTÄRENI MIES PALAISI TAKAISIN TOISEN NAISEN LUOTA
25.01.
Pyytäisin , että E.K ottaisi ja tulevaisuuden.
Euroopan maat onnistuvat muutoksessa sähköautoihin helposti kuten muutkin maat. Samalla Aborttilakiideaali ja periaatteet saadaan sovelletuksi joten luonnonalueet muuttuvat suuremmiksi.
Siskoni ja hänen hyvä ystävänsä ovat menossa eräälle neljä päivää kestävälle seurakunnan nuorten leirille. He eivät ole varmoja uskostaan, mutta ovat kiinnostuneita Jumalasta, seurakunnasta jne. Pyydän rukousta heidän puolestaan, että Jumala kohtaisi heitä ja he tulisivat uskoon leirin aikana. Ja että leiristä tuli muutenkin hieno ja ikimuistoinen kokemus. Siskoni ja hänen ystävänsä kun eivät ole
Pyytäisin esirukousta parisuhteeni puolesta. Kumppanini on sanonut, että ei rakasta minua enää. Itse en kuitenkaan halua heittää pitkää suhdettamme menemään. Pyydän, että Herra yhdistäisi meidät, ja voisimme mennä naimisiin.
T.sk
Jeesus auta taloudellisesti!
Pyydän vaimon Kn puolesta rukousta, hänellä on vielä tunnistamaton sairaus ja vein hänet kolmatta kertaa sairaalaan Turussa.
HS
24.01.
RUKOUSPYYNTÖ KAIKKIEN SUKULAISTEN PUOLESTA, PELASTUMISTA PELASTUMATTOMILLE, SIUNAUSTA JA VARJELUSTA MEILLE KAIKILLE.
Pyydän esirukousta poikani puolesta. Hänellä on pelko, hätä ja ahdistus, hän ei kestä enää. Auta koko perhettä. Rakas Jeesus auta. En tiedä mitenrukoilla. Auta Jeesus. Amen.
Suomen pimeyden järjestöille valo Kristuksessa, Joh.1.5-14
Hei. Olen parikymppinen 2 lapsen äiti. Minulla on ajoittain kuoleman pelkoa/läheisten menettämisen pelkoa ja nykyään se on aika voimakasta. Haluaisin päästä tästä pelosta ja saada vahvuutta omaan uskooni. Kiitos teille jos rukoilette puolestani.
Pyydän rukousta,puolestani.Sydämessäni on kipuja ja hengitysvaikeuksia.
Kiitos ,kun rukoilette puolestani.
Kiitos Kunnia ja Ylistys Jeesukselle Kristukselle.
S T
Tytär vapaaksi ahdistuksesta ym. Psalmi 103 ja Matt.8.16-17.
Rukoillaan etta poikamme saisi tyopaikan.
Rukoillaan että tyttäremme saisi opintonsa kunnialla päätökseen ja saisi työpaikan.
ML:N VALITUS KOSKIEN ELÄKETTÄÄN, JOTTA SAISI SEN JO VIHDOIN, JOH.10.10 JA PSALMI 23.
Rakas Herra Jeesus Kristus Auta Kaikkia Esirukouspyytöjen Jättäneitä
Rakkaita Uskovia Ihmisiä,Herra Auta ja Ennenkaikkea Että Me pelastuisimme Simnun Kalliissa nimessä ja VERESSÄ.
Sinua Herra Odotamme Nöyrinä Uskovina.
AHDISTUSTA ON JA PALJON.HERRA PARANNA JA PELASTAMEIDÄT.
rikoilkaa Tn puolesta että saisi perheensä takaisin
Pyydän rukousta perheeni jäsenten välisiin suhteisiin. Meillä riidellään koko ajan ja pelkään, että jos riitely ei lopu, niin perheemme hajoaa. Herra anna meille rakkautta toisiamme kohtaan ja anteeksiantoa, varsinkin minulle. Lapset kärsivät. Kuule Herra avunhuutoni.
Pyydän esirukousta perheemme puolesta. Kiitos työpaikasta! Auta remonttiasian järjestymisessä ja muutossa ja perhesuhteiden parantamisessa. Anna meille rauha ja rakkaus ja oma koti. Auta raha-asioissa.
Pyydän esirukousta, että voisimme saada mieheni kanssa lapsen endometrioosistani huolimatta.
Pyydän esirukousta mieheni puolesta, jolla on vakavan sairauden esiaste. Tähän saakka pärjäillyt, KIITOS HERRALE !
Vanha äitini sairastaa samaa ja useita muita sairauksia. Hänkin on jaksellut.Ylistys Herralle.Itselläni on hoitovastuu ainoana lapsena äidistäni - ei aina helppoa. Parantumista meille kaikille, minullakin vaivani.Jeesuksen nimeen.
Olen sairastunut vakavaan synnytysmasennukseen. Herra auta
Rukoilkaa Suomelle Herran mieleistä presidenttiä! Pyydän myös esirukousta mieheni puolesta, ettei tekisi sellaista, josta joudumme molemmat kärsimään. Jeesus, herätä hänen omatunto ja anna tulla uskoon!
Siunaa ja varjele rakasta Mummua! Anna tervettä ja voimia jokaiselle päivälle, kiitos!
23.01.
rukoilkaa että unettomuus loppuisi olen murheellinen tyttäreni puolesta tuli ero miehestä rukoilisin että he kuitenkin vielä löytäisivät toisensa
Rukoilen poikani puolesta että saisi työtä ja pääsisi elämässä eteenpäin!Pyydän myös apua sukulaismiehelle jolla vaikeuksia elämässä.
Muistakaa minua rukouksin. Kamppailen vaikeiden sairauksien, traumojen ja pelkojen kanssa tällä hetkellä. Rukoilkaa viisautta, voimaa, tahtoa ja tekemistä Jumalan tahdon mukaan noille minun hoitajilleni ja lääkäreille ja psykologille. Kiitos muistamisesta!
Pyydän esirukousta murheen murtaman isän ja hänen tyttärensä asiaan. Isän mahdollisuudet tavata ala-asteikäistä tytärtään ovat katkeamassa, kun miehestään eronnut äiti on uuden miehensä kanssa viemässä tyttären ulkomaille asumaan.
Isä on uskossa ja toivoo, että hänen ja tyttärensä yhteydenpito ja tapaamiset voisivat jatkua myös tulevaisuudessa.
Olemme yrittäneet myydä taloamme. Vielä ei ole ostajiia. Jumala taivaassa, auta ja johdata oikeat, Sinun tarkoittamasi ihmiset ostamaan talo. Anna talon hinnan muodostua sellaiseksi kuin Sinulla on tarkoitus sen olla. Anna talon myynnin sujua mutkattomasti ja helposti. Kiitämme!
ETTÄ STJ VAPAUTUU VÄSYMYKSESTÄ YM. PIAN, JES.53.-KIITOS JEESUS.
Pyydän esirukousta itseni ja perheeni puolesta. Olen sairastanut masennusta jo vuosia ja toivoisin tämän kamalan prosessin jo menevän päätökseen. Rukoilkaa myös vapaaehtoistehtävän puolesta, jota teen mieheni kanssa srk:ssa. Elämä on tällä hetkellä hyvin raskasta, olen kuin pyörityksessä, jossa en tiedä, miten päin olen.
Marianne
Anna rakas Taivaan Isä Suomelle oikea presidentti. Jeesuksen nimessä.
PYYDÄN ESIRUKOUSTA TYTTÄRENI PERHEEN PUOLESTA HERRA ANNA TYÄRENI ANNA PERHEEN YHDISTYÄ VAIKKA HE OVAT MUUTTANEET ERILLEEN JUMALA ON LUVANNUT OLLA RUKOUKSIA KUULEVA JUMALA
Äidilläni on kysyä ja vasta asioidessaan Herra. Jumala haluaisin ongelmien vierähtävän iankaikkisuuteen, olisi ihmisen oloista vasta eteenpäin Elää Jeesuksessa Kristuksessa.
Rukoillaan ettei kaivostoiminta uhkaa kotiseutuni luontoa ja matkailuelinkeinoa, sekä että saisimme tuuli- ym vihreää teknologiaa käyttöömme.
Rukoillaan, jopa PAASTOTAAN Suomelle nyt sellaista presidenttiä, joka tunnustaa selkeästi kristinuskon Jumalan! Heitä on vain yksi, toinen jää kakkoseksi.
Pyytäisin rukoilemaan että mielenterveyteni paranisi ja että Jeesus auttaisi ja varjelisi kaikelta pahalta. T:L
Rukoillaan Suomen presidentinvaalien puolesta, että saisimme Jumalan mielen mukaisen päämiehen, joka elää Hänen tahdossaan. Pelkään, että menetämme Jumalan siunauksen ja mielisuosion, jos valituksi tulee henkilö, joka elää homoseksuaalisessa suhteessa. Herra armahda Suomea!
Pyydän esirukousta 15-vuotiaan pojan puolesta. Hän on peliriippuvainen ja tilanne on karkaamassa käsistä. Konfliktit ovat rajuja vanhempien yrittäessä asettaa rajoja pelaamiselle. Rukoillaan koko perheen yhtenäisyyden puolesta,vanhemille viisautta ja voimaa sekä katkotaan Jeesuksen nimessä riippuvuuden siteet pojan ympäriltä.
Pyydän esirukousta ystävän miehen syövän parantumisen puolesta. KOsketa Jeesus parantavilla käsilläsi, että hän saisi täydellisesti tervehtyä. Kosketa myös miehen vaimoa ja lasta, jota hän odottaa. Siunaa heitä ja anna kaikkien asioiden ihmeellisesti järjestyä! Kiitos Jeesus!
Pyydän esirukousta ystävän miehen syövän parantumisen puolesta. KOsketa Jeesus parantavilla käsilläsi, että hän saisi täydellisesti tervehtyä. Kosketa myös miehen vaimoa ja lasta, jota hän odottaa. Siunaa heitä ja anna kaikkien asioiden ihmeellisesti järjestyä! Kiitos Jeesus!
Jeesus, pelasta avioliittoni. Siunaa miestäni, ja anna hänelle halu jatkaa avioliittoamme. Pelasta hänet omaksesi! Eheytä liittomme ja minut, ja anna voimaa uuteen elämänvaiheeseen. Kiitos Jeesus, että SInä tiedät parhaiten. Tapahtukoon Sinun tahtosi!
Kiitos siitä, että maksa-arvoni jo normaali. Pyydän esirukousta, ettei rinnassani ole mitään hälyyttävää, että se on normaali, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, ja olisit rukoukselleni armollinen.
Herra armahda ja paranna vatsani. Varjele vakavalta sairaudelta. Jeesuksen nimessä tätä pyydän ja pyydän myös uskonystäviltä esirukousapua!
Pyydän esirukousta väsymykseeni, masennukseeni ja ahdistukseeni.
Pyydän että Herra tekisi minusta vielä työkykyisen ja pystyisin palaamaan työhöni.
SEURAAVILLE PELASTUS :PH,PA, TH, PL, EB, TS , EV, MV, MLM, PM, JV, PV JA TV.-ROOM.6.23.+ JUMALANPELKO JA SYNNINTUNTO.
22.01.
PYYDÄN ESIRUKOUSTA TYTTÄRENI PUOLESTA ETTÄ MIES PYYTÄISI TYTÄRTÄNI TAKAISIN LUOKSEEN
Herra ohjiasi jo pois aavikolta minut ja poikani ja armahtaisi perhettäni. tosi vaikeita perhe ja yritys huolia .tv S k
TYTÄRTEN JAKSAMINEN TÖISSÄ JA MUUTENKIN, JES.40.-KIITOS JUMALALLE VOIMASTA JA USKOSTA JA TERVEYDESTÄ. PSALMI 103.
Kiitän suuresta rukousvastauksesta, jonka juuri sain (koskein lähetystyni viisumia. Ihme tapahtui ja sain monen vuoden viisumin. KIITOS HERRALLE!!! Ja esirukoilijoille sielläkin! Pyysin teitä aina rukoilemaan asiaani! Ja nyt rukoilen, että saan pian palata lähi-itään työhöni. Kiitos ja amen. Hän kuulee!
Mieheni puolesta että hän antautuisi koko sydämmestään Jeesukselle eikä kulkisi kahta tietä ja lopettaisi vilpin ja vääryyden tekemisen
Rukoilkaa, että Jumala antaisi minulle minun syntini anteeksi. Kadun ja häpeän. Rukoilkaa, että muiden ei tarvitsisi kärsiä minun syntisyyteni tähden. Rukoilkaa minulle voimia elää täydesti ja vahvasti ja voimia jättää synnit taakse, ja luottaa Jumalan armoon.
Mieheni puolesta, hänellä on selvästi kaipuu Jumalan puoleen.
voimia ja uskon kirkastamista että Herra vieläkin voimallisemmin korjaisi sydämen haavat ja auttaisi löytämään uuden rakkaan. Johdatusta olemaan uskossa vahvempi eikä langeta kiusauksiin ja olemaan hyvä isä rakkaalle lapselle ja jaksamaan elää päivän ja hetken kerrallaan rakkaan Herran johdattamana
-t
rakkaalle h S:lle Jumalan voimallista ilmestymistä ja minun, miehen kohtaamista jonka jätit abortin jälkeen toisen miehen takia kaiken tukemisen ja auttamisen jälkeen ja että voisit kohdata ja ymmärtää millaista tuskaa kannan sydämessäni kun et edes nähdä voi ja antaa anteeksi aborttia ja muita asioita mitkä loukkasivat sydäntäsi.
-t
esi rukousta tyttäreni puolesta että pelastus ja lähetäs kotimaahan tän tytön nimi k
21.01.
Pyydän rukoilemaan että kaikki menisi hyvin , lapsenlapsi on tulossa maailmaan paljon odotettua aikaisemmin. Siunaa Luoja vielä syntymätöntä vauvaa, äitiä ja isää, anna heille voimia ja uskoa.
Pyydä'n esirukousta että saisin myönteisen päätöksen uudelleenkoulutuksesta,alkaa olla voimat vähissä nykyisessä työssä,henkisesti jaa fyysisesti.KIITOS TEILLE JA JUMALALLE:
Rukoilkaa että varat riittäisivät tarpeelliseen ja saisin ruokavalioni kuntoon.
RR on vakavasti sairas. Syöpä todettu vatsan alueella. Hengenahdistusta ja kipuja. Auta Herra Jeesus.
Rukoilkaa että Herra antaa rajun äkkipysähdyksen Alle, Rlle ja Vlle. Tekevät uskovaisten elämästä erittäin hankalan. Että On juominen loppuu kokonaan.
Antakoon Herra kaikkien esteiden poistua avioliitomme solmimisen edestä ja kaikki häihin liittyvät asiat, Jeesuksen Kristuksen nimeessä.
KAIKKIVALTIAS JUMALA VAPAUTA S EPÄUSKOSTA JA RAUHATTOMUUDESTA JA LEVOTTOMUUDESTA, MATT.11.28 JA FIL.4.6-13
Pyydän esirukousta, en jaksaisi, en näe paljonkaan toivoa tulevaisuudessa. On sairautta, työkyvyttömyyttä, opintoloukku jossa opiskeltava ilman voimia (ei pätevää sairausdiagnoosia), opintolainat kasaantuvat, rahattomuus painaa, elämässä ei ole mieltä. Jeesus, armahda! t. V, 30
Paljon ahdistusta, rukoilisitteko jakaisen meidän puolesta. äiti
Hirveä hätä läheisen puolesta! Pelkään, että T.V tekee itselleen jotain minun virheeni vuoksi! Rukoilkaa, että pahan valta väistyy hänen elämässään ja hän pääsee vapauteen ja kohtaa Herran Jeesuksen omana rakkaana Vapahtajanaan!! Kunpa Herra armahtaisi minua teostani!!!
Pyydän rukoilemaan sairaan enoni puolesta. Hän taistelee jo kerran syövästä selvinneenä nyt toisen sairauden kourissa sairaalassa ja pelkäämme etteivät hänen voimansa riitä kauaa. Hän oli pyytänyt vaimoaan välittämään toiveen että kaikki läheiset ja rakkaat ristisivät illalla kädet ja pyytäisivät apua Jumalalta jotta hän pääsisi vielä kotiin.
Rukoilkaa että asuntoni luovutus ja muuttoni sujuisivat hyvin ja että itse osaisin korjata asuntoni viat. KIITOS ESIRUKOILIJOILLE, VALTAVASTI ON TULLUT APUA.
20.01.
Pyydän esirukousta sen puolesta, että saisin elämäni hallintaani, paranisimin sairauksista ja saisin rauhallisen kodin, joka ei olisi liian kallis. Kiitos Herra ongelmista ja vaikeuksista ja ihmisten pilkasta ja siitä, etten voi luottaa toisiin ihmisiin ja siitä, että seurakunnista ollaan välillä ilkeitä.
Pyydän esirukousta, että eräs sukulaiseni pääsisi alkoholiriippuvuudesta eroon ja tulisi uskoon. Herra auta selvittämään katkeroituneet välit ja hankalat ihmissuhteet niin kuin tahdot Herra. Herra auta miten vastaan kun minua pilkataan.
Esirukouspyyntö vatsakipuni puolesta, että Jeesus Kristus parantaisi sen. Olen huolissani.
Pyydän esirukousta, ettei maksassani ole mitään vakavaa eikä pahanlaatuiseen viittaavaa, että arvo on lääkityksestä koholla, ja että eilen otettu koe näyttää jo parempaa tulosta, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, ja olisit rukoukselleni armollinen.
Pyydän rukoilemaan poikani asuntokaupalle Herran johdatusta, miten tulisi menetellä.Pyydän hänen tyttöystävälleen vuokra-asuntoa sekä heidän suhteelleen johdatusta.Itselleni pyydän parantumista lonkka- ja nivelsairauksista ja että pystyisin laihduttamaan sairaalloisesta lihavuudesta sekä parantumista monista vaikeista sairauksista ja alkoholismista
Hätähuuto perheeni puolesta. Saatana hyökkää perhettämme kohtaan käyttäen kaikkia ovelia temppujaan. Pyydän rukoustukea perheeni uskoon tulon puolesta. vaimo/äiti/anoppi
19.01.
Rukoilen, että raskauteni sujuisi hyvin. Pelkään hirveästi keskenmenoa ym., en kestäisi sitä. Tarvitsen voimaa, että jaksaisin töissä. Tarvitsisimme isomman asunnon. Kiitos kaikesta, siunaa läheisiä, muita esirukouspyynnön lähettäneitä ja esirukoilijoita!
Jumala on hyvä ja vastaa ajallaan rukouspyyntöihimme. Hän kuuli huutoni ja auttoi talousasioissa. Ihmeellistä on, että hän rakastaa minuakin, vaikka kapinoin häntä vastaan ahdingossani ja epäilin, sain anteeksi nekin synnit, kun tunnustin ne hänelle, hän armahti minua. Kiitos rukoilijoille, olette Jumalalle rakkaita
45-VUOTIAS MIES PYYTÄÄ ESIRUKOUSTA, ALKOHOLISMI, AVIOERO, PERHEEN MENETYS, MIELENTERVEYS ONGELMAT, VAHVA LÄÄKITYS, ONGELMIA VIRKAVALLAN KANSSA, YM. KAIKKI TÄMÄ SAA ELÄMÄN JA OLEMISEN TUNTUMAAN KUIN YHDELTÄ SUURELTA
AHDISTUKSELTA...JEESUS AUTA JA TEE ELÄMÄSTÄ ELÄMISEN ARVOISTA, HERRA TIEDÄT KUKA HENKILÖ ON AUTA JA PELASTA!
Vapauta alkoholista ja lääkkeistä anna ainakin lasten hyväksyntä ja tapaam
ISÄ 44-V, ÄITI 37-V, LAPSI 13-V, LAPSI 11-V, LAPSI 6-V, Herra pyydämme huolenpitoasi perheellemme, auta taloudessamme, isän työstä ei ole saanut enään taloudellista varmuutta, suuret lainat pankille vievät mielen epätoivoon jos tilanne ei parane...
Rakas Jeesus sinä olet perheiden auttaja, sinä olet kaikkivaltias auta meitä Herra!
Rukoilkaa että muuttoni sujuisi hyvin ja että saisin elää rauhassa tulevalla paikkakunnallani ja että raha-asiani hoituisivat asiallisesti.
Kiitos tästä seesteisestä elämänvaiheesta, Jumala. Kiitos tyttären valoisista työmarkkinanäkymistä, hyvistä ystävistä ja tästä onnesta, jollen en edes osaa nimeä antaa. On vain hyvä olla ja elää!
Pyydän esirukousta eräälle naishenkilölle, Alle, jolla erokriisi ja on ollut elämässään paljon erilaisia tragedioita ja että löytäisi uskon Jeesukseen.
Ja nuorelle miehelle, jolla leukemia ja hoidot on lopetettu. On alkanut lukemaan Raamattua, kertoivat omat nuoreni minulle.
Ja kahdelle henkilölle myös, E ja M, sairauksia useampia.
Siunausta työllenne Herrassa !
Hevonen potkaisi minua päähän useampi vuosi sitten. Sen jälkeen olen kärsinyt toistuvista tukkoisuudesta/poskiontelotulehdus tunteesta ja siihen liittyvästä suuresta päänsärystä. Voisikohan Jeesus korjata poskionteloni/kasvoni ja poistaa tämän kroonisen tukkoisuuden ja kaiken siihen liittyvän? Terveyttä ja apua koko perheelle.
Herra auta pääsemään eroon tästä suuresta synnistä jota kuljetan .ISÄ sinä tiedät mitä se on. Haluan päästä irti siitä ,haluan ISÄ SINUN syliisi ja rauhaasi. ISÄ älä hylkää minua.ISÄ ilmesty minulle rakkaudessasi.
RUKOILKAA ETTÄ NIMIMUISTINI PARANEE JA ETTÄ VOIN SOSIAALISISSA SUHTEISSA OLLA MYÖS PUHUVA OSAPUOLI
Olen aloittanut uuden työn täällä pohjois-norjassa ja minua jännittää ja pelottaa ja huolestuttaa. Jumala anna minulle tatoa työhöni sairaanhoitjana ja anna uskoa ja uskovasia ystäviä ja hengellistä elämää tännekin. Siunaa läheisiäni
18.01.
Tarvitsen jälleen esirukousta. Jumala ei auta mua vaikka olen rukoillut yötä päivää uuden asunnon ja uuden työpaikan saamiseksi. Miksi Jumala ei auta mua?
olen taloudelisessa ongelmassa ja murehdin siitä tosi paljon en selviä enää tästä tilanteesta ilman HErran suurta apua. myös tyttäreni puolesta jolla on perhe ongelmia että hän osaisi tehdä oikeita valintoja elämässään
Saa rukoilla, että puolisoni M.H. tulisi uskoon ja vapautuisi perkeleen vallasta Jumalan lapsen vapauteen.
Pyydän esirukousta itseni ja syntymättömän lapseni puolesta. Olen koko raskausajan joutunut käyttämään lääkitystä, sillä kärsin unettomuudesta. Minua vaivaa valtava huoli lapsen terveydestä ja koen siksi syyllisyyttä. Jumala yksin voi minua ja lastani auttaa.
Pyydän esirukousta, että Herra parantaisi minut! Kiitos Isä, että tähän asti olet kantanut, auta nyt tässä asiassa!
Jeesus, auta!
Rakas Jumala, älä hylkää poikaani, anna hänelle tukesi, näytä tie jota kulkea. Kiitos. Men.
Pyydetään esirukousta 38-vuotiaan naisen (MK) puolesta, joka kokee vahvaa demonista painostusta. Nainen pyytää rukoilemaan Jeesuksen veren suojaa ja vapautumista äänistä, joita kuulee päässään. Rukoillaan, että Herra pian vastaa ja päästää pahasta! Rukoillaan viisautta ja ymmärrystä tilanteeseen, Jeesuksen nimessä ja veressä!
17.01.
Rukoilkaa että veljentyttöni lapsineen pärjäisi hyvin tässä elämässä ja heillä riittäisi ystäviä ja tukijoita.
Pyydän esirukoustukea erään naisen (A) puolesta, hänellä on erokriisi.
Ja samalla pyydän että hän saisi uudestisyntyä elävään uskoon, elävään toivoon ja löytäisi Jeesusken elämäänsä.
Kiitos jos ja kun muistatte kanssani tätä(kin) asiaa.
Rukoilkaa että isäni ja siskonpoikani matka Etelä-Suomeen sujuisi hyvin ja että Jeesus varjelisi vanhempani ja sisarukseni lapsineen kaikelta pahalta.
Terveyttä jatkuvat flunssat vaivaa
muettä Jumala antas voimaa ja että pääsisin velka kiertestäistakaa mua nimi merkki pir
Hei!
Voisitteko rukoilla, että yksi pian eteen tuleva päivä menisi hyvin. Kyseessä oleva päivä ahdistaa aika paljon.
Pyydän väkevää esirukousta poikamme paranemisen puolesta. äiti
Herra, minun on jano, kaipaan uskoa, mutta jaksan aina vain epäillä. Ohjaa minua ja vahvista Sinun tuntemusta. Tule sydämmeeni.
avioliittoni puolesta ettei se hajoa ja että rakkaus säilyy perheessämme ja pääsisimme näitten vaikeitten aikojen yli
Rukoillaan että kaikkivaltias Jumala Suomi saa uskovan presidentin ja kansamme pääsi ulos EU:n ahdingosta ja tuosta rahaliiton orjuudesta, Jeesus armahda ja auta meitä. Kiitos että sinä voit Amen!
Siunaa mieheni sukulaista. Kiitos että olet auttanut sairaudessani, auta edelleen! Paranna, jos se on sinun tahtosi.
Poikani on työssä kirkon ulkomaanavulla, hänen työsuhteensa loppuu, rukoillaan että hän saisi jatkoa tai ilmenisi uusi työpaikka. Opintovelat painavat. äiti
Kiitos Jumalalle joka auttaa
Taas itsekkäästi itseni puolesta.. Erottuani narsistisesta ja väkivaltaisesta puolisosta vaihdoin myös seurakuntaa. Mies on alkanut tulla sinnekin uuden tyttökaverinsa kanssa. Koen, että haluaa vain ärsyttää minua tahallaan. Pyydän, että rukoilettte, että tämän miehen ote ja vaikutusvalta loppuisi minuun, Jeesuksen nimessä! Haluan kätkeytyä Jeesuksen veren suojiin.
Kiitos että olen saanut väliaikaista lisätyötä. Pyydän säännöllisiä tuloja ja työmenestystä. Viisautta elää siten että Jeesuksesta kiinnostutaan. Oikeaa mielen laatua, sävyisyyttä ja enemmän rakkautta Jeesukseen.
Rukoilkaa että saisin elää rauhassa ja muuttoni sujuisi hyvin.
Pyytäisin rukousta itseni ja mieheni puolesta, että voisimme saada lapsen, jota niin kovin odotamme ja toivomme. Matkallamme on pieniä lääketieteellisiä mutkia, ja toivomme Jumalalta parantavaa kosketusta. Asia on kipeä ja tuo minulle toisinaan kateutta lapsiperheitä kohtaan. Toivon armoa vapautua kateellisista ajatuksista.
kn puolesta että Herra ilmestys ja puutus sen elämän
Pelasta aviolittomme, anna miehelleni voimaa rakastaa ja antaa tulla rakastetuksi. Anna myös miehelleni voimaa, tahtoa, ymmärrystä poikaani kohtaan. Anna myös pojalleni voimaa sekä ymmärrystä elämän myrskyihin. Auta meitä.
Rukoilkaa minun ja perheeni sekä läheisteni puolesta. Rukoilkaa meille terveyttä ja että syöpä pysyy minusta pois ja saan olla terve.VN.
Ystäväni puolesta, hänellä on monia sairauksia, on niin heikko, ettei voida tehdä niskaleikkausta. Vahvistumista kaikin tavoin. Hän on uskossa, mutta mieliala on usein masentunut.
TV:esirukoukseen uskova
16.01.
Herra suo tarpeellinen määrä ryhmäläisiä, jotta voimme sen alkaa sekä anna kaikki tarvittava rahoitus.
I
Rukoilen terveyttä ja apua VH:lle vaikeassa sairaudessa. Rukoilen kivuttomuutta.
Kiitos kaikesta avusta ja hyvistä hetkistä, joita olemme saaneet tähän mennessä viettää.
Kiitos, Kiitos, Kiitos
Kiitosaihe, joskus vuos pari sitten laitoin tänne rukouspyynnön että Herra johdattasi aviopuolison. Olen saanut hyvän vastauksen ja ollut jo toista vuotta naimisissa, Kiitos Herralle hänen vastauksestaan.
Minulla ja tyttöystävälläni menee huonosti, pyydän, että voisitte rukoilla suhteemme syvenemistä. Tilanne vaikuttaa nyt aika huonolta ja mitää muita ideoita ei ole jäljellä minulla. Tyttö ystäväni puhui eilen jopa erosta.
Rukoilkaa pienen yhdistyksemme toiminnan puolesta, olen siinä sihteerinä. Tarvitsen viisautta Herralta miten toimia. Tiedotus ei ole pelannut eikä se ole oikein auennut. En tiedä mistä päästä aloittaisin. Voisitteko rukoilla tämän asian puolesta, että Herra avaisi tätä asiaa.
Herra. Jumala. Ilmestymistesi perusteella, muista Lä ja Sa, Jeesus Kristus Nimessäsi? Viestisi j asioimisesi ovat tänään monelle ja esirukouspyynnöissä esiintyviä ja miltei kaikille elämän tärkeimpiä ja minulle, rukoilemme, muuta ...? Kiitos. Mitä tarkoittaa ääni ja sanat "MINÄ VIEN SINUT ISRAELIN"? Odotan ilmestymistäsi
Että mieheni eläke ja terveysasiat viimein saataisiin selväksi.Ja että emme menettäisi kotiamme.
Rukoilkaa että muuttoni kotiseudulle sujuisi hyvin ja saisin rauhallisen asunnon vanhempieni läheltä ja asuminen siellä olisi rauhaisaa.
Pyydän että saisin pian parantua kahdesta sairaudesta. Olen sairaana ulkomailla ja sairastaminen pelottaa. Kiitos Jumalalle ja esirukoilijoille.
Rakas Jeesus siunaa poikani työ hänen yrityksessään, anna menestystä niin, että hän pystyy huolehtimaan perheestään. Kiitos. Amen.
Kiitos Isä että siunaat työnhakuni ja että johdatat minua rakkaudessa.
Pyydän rukousta puolestani. Koen työssäni paineita tulevasta työtehtävästäni, sen aikataulusta ja se ahdistaa minua kovasti. Aikataulua voisi hyvin hellentää ilman haittaa, mutta asiaa painostetaan useammalta taholta. Olen pitkän yrittämisen jälkeen raskaana enkä halua tässä tilassa ylimääräistä stressiä. Pyydän pikaista apua tilanteeseen.
Pyydän Jeesuksen voimallista ilmestymistä aviokriisissäni. Isä, ethän anna liittomme murtua! Vain Sinä yksin sen voit! Kiitos Jeesus!
Pyydän esirukousta työasioitteni puolesta.
Olen hakenut kesätyöhön erääseen seurakuntaan, rukoilkaa sisaret ja veljet että minut johdatetaan oikeaan työhön.
Vedämme kaverini kanssa rukouspiiriä lukiossamme. Pyydän, että rukoilisitte sille siunausta ja Pyhän Hengen läsnäoloa, ja että Jumala antaisi meille rohkeutta sekä keinoja ja tilaisuuksia tavoittaa myös vielä uskosta osattomia nuoria. Rukoilkaa myös että Jumala kaataisi kaikki esteet rukouspiirin toiminnan tieltä, että se saisi jatkua koko sen ajan, kun olemme ystäväni kanssa lukiossa, ja että myö
tarvitsen rukous apuaa etä Herra ilmeisysi ja antasi minulle vastaukset mitä tehdä muuton kansa . tahdon vaan etää herran hyvää tahdo sa tapahtua . myös arkki päivän asioisa rahaa tillantet on aika huonot . Jeesus tahdon kätkeä itseni myös lapseni sinun turvalisen veren ale .. siuna ja varjelle askeleni johdtata oiken ..aamne kiitos jeesus
Että ottaisin vastuun elämästäni, mutta en liikaa toisten elämästä
15.01.
Häiriköinnille loppu ja tekijöille Jumalanpelko ja synnintunto oikein valtava.-Room.6.23.
Rakas Jumala minulla on paha olo,kun asumme vaimon kanssa erillään.auta häntä unohtamaan se toinen mies,anna minullekkin syntini anteeksi,auta meidät vielä takaisin yhteen.lähetä enkelisi suojelemaan meitä ja lapsia.KIITOS RAKAS JUMALA.
Että Jeesus selvittäisi konfliktin M:n kanssa. Ystävyytemme meni ja M uhkaa tuhansien eurojen korvausvaatimuksilla minua.
Vain Jeesus voi koskettaa M:ää ja tahtoo. Auta. Kiitos Jeesus
Rukoilkaa minulle ja perheelleni sekä läheisilleni terveyttä.VN
Suo Herra että asiani saisin kuntoon.Paranna oi Jeesus vaivani Amen
Rukoilkaa pikkuveljeni ja ukkini puolesta.Kiitos
Että saisimme taloutemme kuntoon ja varoja Herran työhön t.MK
Pyydän, että rukoilisitte minulle voimia saattaa opinnot loppuun ja voittaa masennus. Koen itseni niin yksinäiseksi, eikä minulla ole ketään, jolta voisin pyytää apua. Herra, näe minun kompurointini ja ahdistukseni. Anna minun saada kokea turvallisuuden tunnetta.
t. M
Pyydän esirukousta avioliittomme puolesta. Että mieheni palaisi kotiin ja saisimme Jumalan avulla eheytyä ja korjata avioliittomme.
RAKKAAT RUKOILIJAT MUISTAKAA MUA ETTÄ PÄÄSEN VAIKEAN ASIAN YLI JA VOISIN UNOHTAA JA MENNÄ ETEENPÄIN .JEESUS AVAA UUSIA OVIA TEHDÄ TYÖTÄ SEKÄ AUTA PERUSTAMAAN KRISTUS KALLIOILLE PALVELUTYÖ.OLEN VÄSYNYT ,PETTYNYT JA IHMEISSÄNI KAIKESTA MITÄ NYT TAPAHTUNUT MUTTA KIITOS ETTÄ TÄSTÄ MENNÄÄN YLI .AMEN
14.01.
Rukouspyyntö nuoren naisen puolesta jolla mielenterv.ongelmia.Ei jaksaisi elää ,ei ole vapautunut neurooseista,vaikea äitisuhde.Odottanut jumalalta ihmettä jo kymmenen vuotta.Hän on Juuri tullut melisairalasta ja todella epätoivoinen.Rukoillaan että saisi uuden mielen ,anteeksiannon äitiään kohtaan ja vapauden.Jeesus ilmesty.
Minulla on suuria traumoja lapsuudessa ja sen takia suuria ongelmia seksuaalisuuden alueella. Tämä aiheuttaa ahdistusta ja vaikeuksia avioliitossa. Pyydän, että Jumala voisi korjata särkyneen.
Pyytäisin esirukousta 24 vuotiaan nuoren miehen puolesta, on leukemia ja hoidot on lopetettu.
Että herra saisi tehdä ihmeen ja parantaa tämän henkilön.
Ettei vanha automme joudu romuksi, vaan saisi vielä hyötykäyttöön, koska kesärenkaatkin maksoivat 140 e...Jes.9.5.
Rukoillaan Suomelle herätystä ja hurskasta, jumalaapelkääväistä presidenttiä.
H
Pyydän esirukosuta perheeni eheytymisen puolesta. Pyydän rakkautta, anteeksiantoa ja kunnioitusta toisiamme kohtaan. En jaksa enää elää yksin lasten kanssa ja kantaa vastuuta arjesta. Rukoilen, että ex-mieheni palaisi takaisin. Amen.
Kiitos Jumala elämästä ja siitä ettei minulla ollut syöpä!!! Kiitos Sinulle! Olet uskomaton Jumala!!!
Äitini Vn puolesta, vaikea verisairaus, että selviäisi, hän on uskosssa, kiitosaihe siitä että leikkaus onnistui siihen polveen, mutta vuotaa yhä eikä kipuun auta nyt mikää lääke vain Jumala voi auttaa
13.01.
Pyydän rukousapua entisen suhteen pelastamiseksi. Armahda herra ja palauta mieheni luokseni. Tunnen sydämessäni että hän oli se oikea. Uskoon tulimme molemmat, anna sen olla se vahvistus. Anna edes minun kuulla että hänen olisi pitänyt pysyä rinnallani ja että hän olisi pahoillaan teoistansa ja katuu. Pyytäkää mitä tahansa ja te sen saatte. Amen.
Siunaa nuorteni kesäsuunnitelmat.
Kiitos Jeesus ,kun tyttären vaivat ovat vähentyneet ja itsekin jakssan ja voin siksi paremmin.
Esirukous pyyntö, että Herra Jeesus Kristus ohjaisi ja auttaisi löytämään uuden työpaikan.
Herran johdatusta pyytävä
Rakas Jumala! Auta minua löytämään uusi työ jotta voin maksaa vuokrani. Älä anna minun menettää asuntoani. Siunaa läheisiäni ja älä anna minun sairastua, vaikka ajatukseni ovatkin välillä raskaita. Aamen!
Pyydän esirukousta taloudellisen tilanteeni paranemisen puolesta.
J:n puolesta. Ongelmia alkoholin kanssa.
Pyydän esirukousta poikani ja hänen perheensä puolesta, että Jeesu siunaisi poikani työn hänen yrityksessään. Kaikki on nyt käännekohdassa, johdata Jeesus oikeisiin päätöksiin ja valintoihin. Siunaa Jeesu myös tyttäreni suurta perhettä. Kiitos. Amen.
tyttäreni,ateisti narsisti vävyni,uskom.mieheni ja sukuni pelastuksenp.itselleni voimaa ruk.,viisautta,rakkautta,muisti huono,verenpaine taut.hartia,niska,kaularanka,kaikki nivel,kul.silmät,korvat,kielp,armolahj,kaikki käyttöön,mikä estää,pelon henkipois,jännitän,en rohkene todistaa.tyt.oli usk.en osannut tukea,nyt hänel.syyt.henki,ruk vapautusta
mieheni mielenterveyden puolesta,Herra auta häntä! sekä perheemme asuntoasiassa. sekä tyttäreni plsta että hän voittaisi pelot.sekä itseäni terveydellä.
TYTTÄREN JAKSAMINEN HYVIN TÖISSÄ, PSALMIT 23 JA 103.-KIITOS HYVÄ PAIMEN JEESUS.
Asiaa Herran eteen perhevajaamme puolesta, Taivasten Valtakunta on Perhevajaamme, saadaanhan nähdä.
12.01.
OLEN LÄHETTÄNYT ESIRUKOUS PYYNTÖJÅ TYTTÄRENI PUOLESTA KOSKA OVAT EROAMASSA MIEHESTÄÄN NYT ON SAANUT TIETÄÄ MIEHELLÄÄN OLEVAN TOISEN HÄN ON MURTUMAISILLAN KAIKESTA HUOLIMATTA HALUAISIN ETTÄ HE VOISIVAT VIELÄ LOYTÄÄ TOISENSA JA ANTAA ANTEEKSI OLEN MURHEEN MURTAMA TYTTÄRENI PUOLESTA LISÄKSI MIEHENI ON KAUKANA HOITOKODISSA KOSKA JALAT OVAT AMPUTOITU
Pyhä Henki, nyt on taistelua monella rintamalla yhtä aikaa. Puolusta, varjele ja johdata!
TARVITSEMME AUTON HERRAN HOMMIIN YM.-KIITOS TYÖNANTAJALLEMME JA HUOLEHTIJALLEMME HERRALLE.
esirukousta ihmissuhteisiini,olemme yksinäisiä anna ystäviä minun perheeni jäsenille.jeesus kristus auta ja johdata meitä aamen.
Pyydän rukousta mieheni ja avioliittoni puolesta. Mies ei uskossa ja ilmoitti eilen jättävänsä minut. Yksin Jumala voi pelastaa mieheni ja tämän avioliiton.
Vapaaksi peloista, huolista, murheista, epäuskosta, veloista. Ja suojelu ja varjelu ja Jeesuksen veren rauha ja muuri alati. Psalmi 23 ja 121,halleluja!
pyydän rukkoillkka lapsenni perhen puollestaonn asijoitta jossa vain jumalla voi autta
11.01.
Pyytäisin rukousta että Herra Jeesus parantaisi minut täysin psykoosista ja ottaisi minut käyttöönsä jotta löytäisin oman paikkani Herran Jeesuksen valtakunnan työssä. Ystävyydellä L. Kiitos
Pyydän jälleen esirukousta poikamme elämän puolesta. Pyydän rukoilemaan hänelle parantumista, voimaantumista, työtä, työniloa ja rakastavaa ja kunnioittavaa ystävää.äiti
KAIKKIVOIVA JUMALA AUTA, ANNA AUTO YM.-KIITOS ETTÄ VASTAAT PIAN.-PSALMI 121.
Rukoilemme eräiden vaikeassa asemassa vajaaperheenä puolesta, kansallisessa ala ikäisiä, täysi ikäisiä harrastaman laittomuuden ja kadotuksen lapset yhteisön iankaikksesta vallasta suoriutua Herraa Vastaan.
Voi Herra, anna tilallemme pikaisesti työntekijä!
autathan Herra Jeesus Kristus kristittyjen liikemiesten päästä sovintoon viallisen tuotteen palautuksesta ja sen laskuttamisesta. Kiitos tästä, Herra Jeesus. aamen.
Luojani, anna voimia päästä katkeruudesta toisen ihmisen tekoja kohtaan.Anna voimaa hyväksyä myös omat virheeni ja olla siirtämättä menneisyyden taakkoja nykyiseen elämään.Auta päihdesairasta läheistä, ettei suuttumuksessaan unohtaisi Sinun voimaasi ja syöksyisi jälleen pohjaa kohti.Kiitos
RUKOILKAA MUN 14V TYTÖN PUOLESTA ETTÄ AKNE PARANEE JA ITSETUNTO VAHVISTUU MYÖS KOULUSSA JA SAA HYVIÄ KOKEMUKSIA IHMISSUHTEISSA!!
Pyydän esirukousta, ettei maksa-arvoni kohollaanolo ole mistää vakavasta sairaudesta johtuvaa, vaan lääkityksestä, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, ja olisit rukoukselleni armollinen. Ja kiitos siitä,ettei reumalääkäri toimittanut minua lonkkaleikkaukseen, ja ettei niissä ole muutokset edenneet seuraaavissa kuvissa.
Jeesuksen vapautus pian ST:LLE ahdistustilasta, Matt.28.18.-KIITOS KAIKKIVALTIAS JUMALA VAST.
pyydän esirukousta perheen jäsenteni puolesta jotka eivät ole uskossa sekä perhe elämäni puolesta joskus on vaikea olla uskovaisena heidän joukossaan. Haluan kiittää siitä että itse ja minun äitini saatiin pelastua vuosi sitten ja aloittaa uusi elämä. Sekä kiitos kaikista ihmeistä mitä olen saanu kokea.
Pyydän rukoilemaan epävarman ja toivottomalta tuntuvan elämäntilanteeni vuoksi. Työtä ei löydy yrityksistä huolimatta, terveys reistailee ja talous on kehno.
10.01.
Herra, vaikuta lapsissani, että saisivat tulla uskoon.
Pyydän, että Jeesus vahvistaisi uskoani ja johdattaisi jokapäiväistä elämään. Että saisin parantua pitkäaikaisesta väsymyksestä. Olan yksinäinen ja toivon että Jumalalla olisi minulle vielä uskova elämänkumppani
Nuori mies ei saa töitä, opiskelupaikka on tosi kaukana kotoa. Tuoloja ei ole. Vaimon kanssa ostivat osakkeen ja elävät nyt vaimon tuloilla. Haluaisi viikonloppuisin tehdä töitä, Herra auta ja opasta. Vaimo uskossa ja kristitty, mies muslimi. Rahat eivät riitä enää ruokaan ja opiskelu matkoihin. Herra vahvista ja ohjaa. Anna viisautta.
muistakaa mua olen masentunnu ja
iekonomisesti ihan loppu ei ole mitä lapsille antaa syödä muistakaa että saisin vähänr raha asijoita kuntoon
Rukoilkaa, että muuttoni takaisin kotiseudulle toteutuisi, jos se on Jumalan tahto, ja siellä elämäni olisi kaikin puolin siunauksellista ja saisin asunnon hyvältä paikalta vanhempieni läheltä.
Auta Jumala kaikkivaltias Jeesuksen nimessä ja veressä tiedät kaiken ihmissuhteen ja asioiden laidan. Kiitos Jeesus,aamen.
l
Herra anna pojalleni työtä, joka on juuri hänelle sopivaa, ja uudista poikani usko.
Herra kiitos siitä,että miesystävä on saanut yhden ystävän. Toivoisin hänelle uusia hyviä ystäviä ja jotain pientä tekimistä päiviinsä. Opeta häntä pyytämään anteeksi. Herra näytä tie mitä pitää kulkea, ja voimia sen toteuttamiseen. Pelasta meidät. LÄHETÄ ENKELEITÄ MATKALLEMME. KIITOS KAIKESTA HYVÄSTÄ. NÄYTÄ ETTÄ LOPULTA MINULLA MENEE HYVIN, KIITOS
Rakas Jeesus, auta työasioissa! Amen!
Pyydän esirukousta, että saisin jostain rahaa tähän hankalaan elänmäntilanteeseeni.
Herra paranna vaikeat tautini
Siunaa nuoria, jotka ovat tehneet vääriä valintoja. Auta heitä löytämään Jeesus.
Rukoilkaa minulle mielenrauhaa. Työt painaa mieltä, kumpa kaikki vain sujuisi hyvin ilman harmeja. Puolisollakin on mielipahaa, rukoilkaa hänelle viisautta ja malttia, että kaikki kääntyisi hyväksi. Lapsen koulutie kaipaa myös rukouksen tuen samoin kuin vanhempieni avioliitto ja elämäntyö. Myös pian synnyttävää ystävääni muistaisin rukouksin.
Olen n. 50 nainen ja sairastan montaa eri sairautta. Herra Jeesus parantakoon. Minulla on myös velkoja ja saan vain pientä päivärahaa. Kaikki ylimääräinen on karsittu ja lisää pitäisi karsia, en enää tiedä mistä voisin tinkiä. Asun vuokralla, muuttaisinko telttaan? Lapseni asuvat toisilla paikkakunnilla ja heilläkin on taloudellisia vaikeuksia,
Pyydän esirukousta tyttäreni ja vävyni puolesta. Avioliitto on vaikea ja lyötykin on. Ovat rikki,mutta uskovia. Rukoilkaa,että tyttäreni paranisi saamastaan depressiosta ja vävyni vakavista haavoista. Rukoilkaa myös,että Pyhä Henki täyttäisi heidät ja antaisi rakkautta heille. Jeesus on ainut toivo.
Pyydän esirukousta itseni puolesta, että pääsisin kaikista vääristä ja ei-Jumalan tahdon mukaisista tunteista eroon. Ja että Jeesus johdattaisi ja kirkastaisi tahtonsa elämässäni Jeesuksen nimessä. Aame
Rukoilkaa että saisimme hyvän ja siunatun lastenleirin <3 Kiitos rukouksistanne!
Pyydän esirukousta ystäväni puolesta.
hänellä on huomenna syntymäpäivä ja olen menossa sinne.
toivon, että Jumala saisi vaikuttaa meissä keskustelua joka olisi Jumalaa kirkastavaa ja että rakentuisimme.
Siunausta hänen koko perheelleen.
Punk laulaja Susan Ballion on langennut syvälle okkultistisiin asioihin ja huumeisiin.Jumala tekisi ihmeen ja kirkastaisi Poikansa Jeesuksen hänelle ja Verensä voiman. Hän voisi ola todistaja Lontoossa. Samoin äitini on harjoittanut okkultismia ja noituutta ja on minulle agressiivinen.ON yksi Kuningas,jota sielunvihollinen pelkää ja voi Pelastaa
09.01.
Nyt on aika meidän jokaisen alkaa rukoilla palavasti ja tosissaan Suomelle sitä presidenttiä, jonka Jumala valitsisi! (...ja varjella meitä vääriltä!) Pyydetään herätystä ja pelastusta ehdokkaille, jotka eivät ole uskossa, ja parasta heistä presidentiksi. Jumala on luvannut antaa viisautta ja kuuntelee rukoilijoitaan!!SINUAKIN!!
Rakas Jumala. Anna niin etten nuoruuden tyhmyyteni takia olisi raskaana. Ole kiltti rakas Jumala ja anna niin että kuvittelen kaiken. Anna minulle voimaa kasvaa aikuiseksi ja kantaa itse vastuu itsestäni. Anna minulle myös viisaus tämä tehdä. Sinun nimessäsi, amen.
Sairastan ms-tautia. Nyt liukastuin huonon tasapainon vuoksi ja satutin ennestään kipeän vasemman polveni. Kävely on vaikeaa. Toivoisin rukousapua, että kävelyni paranisi ilman leikkausta. Tiedän, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Olen alle 40-vuotias ja tahtoisin vielä olla työelämässä kauan. Lämmin kiitos esirukoilijoille!
Pyydän esirukousta, että Herra varjelisi tyttäremme vakavalta sairaudelta. Kiitos Jeesus,että tähän asti olet auttanut ja varjellut. t.äiti
Toistemme puolesta rukoillen esirukouspyyntö: Miten on ja mikä on tilanne, minun tilanne, vain minä en tiedä ja perhe, meidän olisi saada viesti rukoillen avustettua? Jumala ja Herra silmälläpitää asioida ihmeitä, merkkejä.
Auta Jeesus tässä samassa lapsen ongelmassa. Jumala tietää
rukoilkaa että muistini paranee..olen vasta 38 v nainen enkä meinaa muistaa vähän aikaa sitten lukemaani ja ihmisten nimiä
Pyydän rukousta, ettei mieheni pieni yritys kokisi konkurssia tänäkään vuonna. Työntekijät on lomautettu, kolme osakasta yrittää markkinoida. Kyse on kaikkien toimeentulosta. Pyydän rukousta, että firma vielä nousisi jaloilleen ja saisimme pitää turvallisen kodin tyttärelle ja itsellemme. Jeesuksen nimessä, hän on luvannut pitää huolta. Minna
Rakas Taivaan Isä, voitko toteuttaa A.n toiveet. Sinä tiedät ne.
Pyydän Jumalan apua unettomuuteeni, joka ei oikein lääkkeilläkään korjaannu sekä masennukseen ja ahdistukseeni. Jeesus, autathan pian !
USKOVALLE NUORELLE NAISELLE USKOA JA VOIMAA JAKSAA TÖISSÄ JA MUUTENKIN...MATT.28.18.KIITOS KAIKKIVALTIAALLE JUMALALLE VAST.
08.01.
Äitini puolesta, loukkaantunut kaatuessaan pahoin, oikea jalka tekonivelen takia murskaantui säärestä ja reisi poikkia - sai myös sydänkohtauksen tämän takia - vakava tilanne - vaikkakin lääkityskohdillaan - ei ole voitu vielä leikata - huomenna maanantaina yrittävät leikata - uskovainen ihminen, mutta tarvitsee tässä todellista Jumalan Pyhän Hengen voimaa ja Jeesuksen parantavaa kättä sekä
Pyydän esirukousta kaverin puolesta, jolla on paljon psyykkisä sairauksia, eikä usko, että Jeesus voi vapauttaa ja parantaa hänetkin. Herra anna sinä usko tälle ihmiselle ja armahda häntä, ettei hän tuhoa itseään.
Pyydän rukousta etten olisi sairas epäilykseni ovat vahvat että olen. Olen vielä niin nuori, Auta minua. Pelkään että olen sairastuttanut itseni lisäksi muitakin.
Huoli tyttären terveydestä raastaa sisintäni. Herra varjele tytär vakavalta sairaudelta. Herra auta ja armahda!
Pyydän apua. Herra on pitänyt perheestäni valtavan ihmeellisellä tavalla huolta ja auttanut monet vaikeudet läpi aikojen saatossa. Olen hyvin syvästi kiitollinen Hänelle kaikesta mitä olemme saaneet kokea Hänen yhteydessä. Jälleen meillä on tilanne missä tarvimme Jumalan apua ja Jumala tietää asiamme.Toivomme että Jumalan kirkkaus saisi näkyä yhä
Rakas Jeesus, anna työtä. Rukoilen itseni, mieheni sekä sisareni puolesta. Rahat loppuvat kohta, ja mieli on masentunut. Kukaan meistä ei oikein jaksaisi enää. Auta Sinä!
Rukoilkaamme H & J puolesta. Että heillä olisi hyvä terveys ja onnellinen elämä tulevaisuudessa. Ovat kärsineet jo tarpeeksi elämässään. Taivaan Isä siunaa heitä.
Pyydän esirukousta perheelleni : tarvitsemme kristittyjä ystäväperheitä , jonkinlaista tukea olemassaoloomme. Perheeni ei ole uskossa, eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan / veljeni kiinnostunut vain itsestään/ Kiitos terveistä lapsista , Herra. Herra, kiitos kodista ja kaikesta hyvästä, millä olet perhettämme siunannut.
Paranna kaksi lastani ja minut tästä voimakkaasta viruksesta, johon ei tunnu lääkkeet auttavan. Auta Jeesus sinä!
Kiitosaihe, sain työpaikan läheltä kotiani,olen todella onnellinen jumala kuuli.. pyydän siunausta ja varjelusta tyttölapselleni ulkomaille.Siunauta kaikille lapsilleni ja heidän puolisoilleen ja koko meidän perheelle.
Eräs nainen on todennäköisesti syyllistynyt henkirikokseen. Hänestä on juuri ilmoitettu poliisille. Kyseessä on kova, paatunut ja Jeesusta, uskonasioita ja uskovia syvästi vihaava kova ja aggressiivinen ihminen jolla on ollut kova, vaikea ja rikkinäinen lapsuus. Voitteko muistaa rukouksin häntä ja rukoilla hänelle totisesti pelastusta.
kiitos kaikille rukoilijoilöle syntyi tervet kaksoset.
Oi Jeesus siunaa äitiä, suo hälle rauhan päiviä. Pois poista murheen kyyneleet, oi niinhän Rakas Jeesus teet.
PYYDÄN VOIMALLISTA ESIRUKOUSTA PUOLESTANI, JOTTA EN JOUTUISI JATKUVASTI KOKEMAAN PETTYMYKSIÄ. Jotkut menevät hengellisesti eteenpäin ja minulle tulee kateus nähdä heidän siunauksiaan. Olen kroonisesti selkäsairas ja toivoisin omaa paikkaani srk:ssa! Nyt olen onneton mies. Tuntematon tulevaisuus silti! RUKOILKAA PUOLESTANI!
Miksi minulla ei ole oikeutta rakkauteen ja suhteeseen? Kohta 20v olen etsinyt ja vain kärsinyt. Neljässä maassa, joista nykyinen on karsein, miksi minun pitikin päätyä tänne? En jaksa tätä ja alkoholisoituminen ja masentuminen taas on liian lähellä rahaa palaessa aivan liikaa. Miksi minulla ei voi olla tuuria ja kohtalon johtadusta tässä
Pyydän vahvaa esirukousta puolestani,kun juuri sain tiedon, että eräs uskonveli on pitemmän aikaa salannut totuutta tulevaisuuden suunnitelmistaan.Jokaisella on yksityiselämä,mutta totuuden puhuminen olisi helpottanut meitä muita, jotka emme aavistaneetkaan hänen kunnianhimoisista suunnitelmistaan. JEESUS, AUTA meitä kaikkia!!!!!
Pyydän rukoilemaan rakkaan sisareni terveyden puolesta. Vakavan sairauden uhka on suurentunut ja tuen tarve on kova.
Pyydän Jumalaa armahtamaan minua vaikeassa velkakierteessä ja antamaan voimia selviytyä. Jumala auta selviämään minua maksuhäiriömerkintöjen kanssa. Pyydän herralta nuoreen elämääni ohjausta ja varjelusta
TYTTÄRILLEMME HYVÄ TYÖKUNTO JA SOPIVAT TYÖVUOROT JA USKOA, VOIMAA JA TARMOKKUUTTA JA TERVEYTTÄ.- 2.PIET.1.2-4.ja pelot pois ja itseenkatselu ja olosuhteisiinkatsominen pois Jeesuksen nimessä!+Jumalan SUURUUDENNÄKEMINEN ALATI.-Matt.28.18.-halleluja halleluja!
Pyydän esirukousta että selviäisin uudessa elämäntilanteessa ja kaikki kääntyisi parhain päin.
07.01.
Sain mukavan sijaisuuden ja myös haave opiskelupaikasta toteutui viimevuonna.En ole osannut yhdistää työtä ja opintoja sopivasti. Innostava ja uusi työ on vienyt enemmän aikaa ja voimavaroja kuin olen aavistanut ja opiskelukin on haasteellista. Nyt ole uupumuksen partaalla. Pyydän että rukoilisitte minulle viisautta ja voimia tähän tilanteeseen.
Herra Jeesus auta,johdata ja kosketa minuakin. Siunaa lapsiani ja koko sukuani uskon lahjalla.
Auta Suomen kansaa valitsemaan presidentin, joka antaa kunnian sinulle Pyhä Jumala. Suo että pyhät arvot palautuvat tämän kansan keskuuteen.Tämä vakava rukouspyyntö kiitoksen kanssa Jeesuksen nimessä Amen
Siunaa ja varjele pientä mummin lasta kaikialla, missä hän ikinä onkin. Kiitos.
Jumala rakas,auta meitä.
Rakas Taivaan Isä!Tue,suojele ja varjele lapsiamme. Anna heille voimaa ja rohkeutta elämässä.
Ole heidän kanssaan nyt ja aina. Iankaikkisesti. Amen
Rakas taivaallinen Isä, poista minulta rahahuolet. Auta minua.
Taivaan Isä, tuodaan armon valta-istuimesi eteen siskon ja veljen välinen suhde ja kaikki se mitä siitä jäi lapsena puuttumaan. Kaikki mikä ei toimi tai on särkynyt. Eheytä sinä Isä tämä suhde tahtosi mukaiseksi. Anna tila, aika, paikka ja se oikea hetki kun sisko pyytää anteeksi läheisriippuvuuttaan veljeensä ja muita kokemiaan asioita veljeltään. Valmista veli vastaanottamaan nämä ja siskon todi
RAHALLISTA APUA NYT KUN YKSI AUTTAJAMME ON MENOSSA ULKOMAILLE 3 KUUKAUDEN AJAKSI.-Fil.4.-Kiitos Jeesus vast.
Pyydän esirukousta lapseni terveyden ja koko perheemme jaksamisen puolesta.
06.01.
Pyydän rukoilemaan tyttäreni paranemisen puolesta,ja että miesystävä paranisi ja suhteeseen pysyvyyttä ja rakkautta.
Esirukouspyyntö tyttäremme puolesta, ettei hänellä olisi vakavaa suolistosairautta. Isä auta. Pelkään kovasti hänen puolestaan. t.äiti
Jeesus-rakas, näet avioliittonikriisini. Isä, tiedät mieheni eroaikeet, tapahtukoon Sinun tahtosi, että mieheni saisi mielenmuutoksen ja tahdon jatkaa yhdessä. Siunaa hänen tahtoaan ja tunteitaan. Suo, että liittomme pelastuu Sinun kunniaksesi, Jeesus! Lupaan todistaa tästä ihmeestä, jos Sinä sen annat!
ESirukoispyyntö äitini puolesta kaatunut pahasti, hätäleikkaus, pahaverisairaus vielä lisäksi sekä sydänsairaus, joten leikkaus vaarallinen entisestään, hän kuitenkin uskovainen, mutta Jeesus voi auttaa.
Voitko rukoilla aviopuolisoni puolesta, jotta Jumala voisi parantaa ja kohdata. On ollut suuria vaikeuksia arkisissa asioissa ja paljon riitaa. Jotta Jumala parantaisi kaikki, mikä on rikki.
Pyydän esirukousta sisareni, hänen murrosikäisen tyttärensä sekä veljieni (toisella sepelvaltimotauti ja toinen toipuu ohitusleikkauksesta)puolesta. Sekä 88-vuotiaan moninaisesti sairaan äitini puolesta. KIITOS
rukoilkaa puolestani Herra kyllä tietää mitä pitää rukoilla.
T:j
Pyydän asioideni puolesta esirikousta.
toivon, että jumala johdattaisi ja auttaisi. ystäväni, joka on tärkeä minulle on katkaissut ystävyyden. toivon, että hän ottaisi minuun yhteyttä.
05.01.
Rukouspyyntö perheemme kodin puolesta,mieheni terveys onnettomuuden vuoksi heikko,rukoilkaa meille apua.Kiitos
Herra Jeesus auta, että selviän tästä tilanteesta. Herra tietää tilanteemme. Rukoilkaa, että mies tulisi uskoon ja hän saisi hyviä ystäviä. Anna Herra minulle myös voimia kestää tämä tilanne, taphtukoon Sinun tahtosi. Poista puristava tunne rinnasta. Johda meidät taivastielle. ANNA ENKELEITÄ MATKALLEMME. KIITOS RUKOILIJAT.
Pyydän esirukousta masennukseni, pelkojeni ja ahdistuksen puolesta. Pyydän elämänhalua. Tarvitsisin apua myös unettomuuteeni.
Pyydän lääkärille viisautta antaa oikea lääkitys.
-anneli-
Armahda Herra perhettämme. Auta isää selviytymään alkoholismista ja veloista, äitiä jaksamaan hänen rinnallaan, ja minua ja poikaani omien sairauksiemme kanssa. Taakka on nyt liian suuri yhden perheen kannettavaksi.
Pojan puolesta joka yrittää irti huumeista!
JEESUS VARJELE, SIUNAA JA JOHDATA KOKO PERHE
S:lle vapautus työpeloista ja muista peloista ja uskoa paljon lisää selvitä arjesta, Hebr.11.-KIITOS JEESUS KRISTUS vapaudesta ja uskosta.
Isäni puolesta. Hän kadottaa tavaroitaan jatkuvasti.
Herra, pidä ajatukseni kurissa! Auta minua mieluummin pysähtymään ja miettimään kuin hätiköimään. Anna minun olla juuri oikeille ihmisille iloksi ja siunaukseksi juuri oikealla tavalla.
HERRAN SIUNAUSTA PRESIDENTTIEHDOKAS SARI ESSAYAHILLE, NRO 7, 1.AIKAK.4.10 JA 4.MOOS.6.24-26.
Jumala, anna minun tulla raskaaksi ja antaa miehelleni lapsi. Tämä lapsettomuusasia on niin kipeä, etten tiedä miten jaksan elää sen kanssa. En näe itselläni olevan mitään arvoa tällä hetkellä. Tahdoimme kumpikin lapsia ja nyt olen pettänyt rakkaimpieni toiveet. Kun olen pimeässä vain Herra voi tuoda valon. Kiitos, jos viitsit rukoilla puolestani.
Minulta leikattiin rintasyöpä kesäkuussa ja elokuussa sain terveen tyttövauvan. sitten löytyi keuhkoveritulppa ja alkoivat syöpähoidot. Pyydän että jaksaisin hyvin viimeiset hoidot eikä tulisi pahoinvointia eikä muita sivuoireita ja henkisen jaksamisen puolesta. ja että rahat riittäisi.Pyydän myös että saisimme kaikki nukuttua hyvin.
Nuori nainen on tajuton aivoleikkauksen jälkeen. Rukoilkaa,että hän paranisi. Perhe tarvitsee häntä.
Pikkuveli.
04.01.
avioliitto,kun mies asuu osan viikosta toisella paikkakunnalla. kiitos Jeesus
Pyydän rukouksia vointini puolestani. Olen kärsinyt jo 6 viikkoa aivan järkyttävästä raskauspahoinvoinnista ja ollut sairaalassakin. Kotona olisi pieni lapsi hoidettavana ja työt. Rukoilkaa puolestani armahdusta tähän oloon, hyvin masentavaa ja uuvuttavaa. Toivon myös että vauvani voisi hyvin vaikka joudun ottamaan pahoinvointilääkkeitäkin.
Pyydän esirukousta, että voin luottaa lääkärin minulle tekemään diagnoosiin, ettei poskessani ole mitään hengenvaaraa, että se poskiontelotulehdus ja että se paranee saamallani antibiootilla, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni, laskisit parantavan kätesi päälleni ja olisit rukoukselleni armollinen.
Eräs nuori mies on kärsinyt jo yli 10v.unettomuudesta ja ahdistuksesta. Lääkkeet eivät tehoa. Jeesus tule tämän ihmisen sydämeen ja anna rauha, sekä hyvät unenlahjat (minulle myös), ilman lääkkeitä. Paranna ja vapauta tämä mies kaikista hänen vaivoistaan ja ongelmistaan. Tee hänet uudeksi ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa.
Anna, Isä, minulle jo kaikkien näiden vuosien jälkeen vakituinen oman alan työ, tiedät kyllä, missä olen lahjakkain. Anna hyvät työpaikat myös miehelleni ja siskolleni. Kiitos, että koirani on saanut olla terve. Amen.
Tytöllä vaikea syömishäiriö. Jeesus auta ja paranna.
nimimerkki äiti
Pyydän esirukousta, että Jumala antaisi ja lisäisi terveyttä. Minulla on ylävatsavaivaa ja olen syönyt happolääkkeitä jo useita kuukausia. Herra auta ja armahda!!
Rakkaalla tyttärellämme epäillään vakavaa sairautta. Anna tämän olla vain pahaa unta tai tee Herra ihmeteko ja paranna hänet! Missä on paljon rukousta, on paljon siunausta!
Auta Jeesus 3-vuotiasta poikaamme kehityksen haasteissa. Auta poikaa oppimaan puhumaan, liikkumaan, leikkimään ja tekemään kädentaitoja. Auta oikeiden terapeuttien löytyvän pian. Pojallamme on kehitysvamma-epäily. Anna meille vanhemmille iloa ja voimia vanhemmuuteen.
Pyydän esirukousta perheemme peruuntuneista asuntokaupoista johtuvaan raskaaseen elämäntilanteeseen. Koen, että meitä on kohdeltu epäasiallisesti ja tilanteesta saattaa koitua meille myös valtava taloudellinen lasku. Pyydän, että ahdistus helpottaisi ja elämä palaisi noemaaliksi, olipa lopputulos kannaltamme sitten millainen tahansa.
Kiitos ,että muistisairaan lääkeasia järjestyi
Siunaa Jeesus avioliittoani, ja pelasta se vihollisen hyökkäyksiltä. Anna miehelleni tahto jatkaa yhdessä. Ilmesty hänelle ja kohtaa häntä henkilökohtaisesti. Jään odottamaan apuasi, Jeesus. Kiitos!
Tarvitsemme uskovana perheenä Jumalan johdatusta elämäämme. Olemme vailla seurakuntaa tällä hetkellä. Haluaisimme löytää tervehenkisiä vilpittömiä uskovia joiden kanssa voisimme rukoilla ja tutkia Raamattua.
Rukoilkaa Jumalan tahdon tapahtumista eräässä tärkeässä asiassa, että siihen osataan tehdä oikea, Jumalan tahdon mukainen päätös. Nyt päätetään eräästä minun sairauteni hoitoon liittyvästä asiasta.
03.01.
Pyydän rukousta vakavaan aviokriisiin.Toivoisin,että vaimoni saisi tunteensa ja rakkautensa takaisin minua kohtaan ja saataisiin liitto kuntoon.On kurja elää epätoivossa,kun minä odotan niitä lupauksen sanoja.Kiitos jo etukäteen.Tv. H.M
Pyydän rukoilemaan varjelusta ja johdatusta lastemme elämään. Tyttärelle voimia ja iloa ajen pyöritykseen kolmen ihanan pojan äitinä. Pojille sairauksien hoitamineen voimia, työtä, toimeentuloa, iloa ja rakkautta. Kuopus tarvitsisi työpaikan lopputyötä varten ja paljon voimia työn tekemiseen. Uskallusta luottamukseen.
Missä on mahdollisuus minulle, mitä minulle puolestani me rukoilemme?
Kahden rikollisen pysäytys ja pelastus, Joh.16.6-11. ja Room.6.23.
Pyydän rukoilemaan K:N ja T:n välisten asioiden selviämiseen oikeudenmukaisesti.M
että pääsisin eroon ilkeistä ihmisistä
02.01.
USKOVA NUORI NAINEN HYVIN EPÄUSKOINEN, EPÄTOIVOINEN, MASENTUNUT JA PELOKAS, JOTEN RUK. HERRALTA VAPAUTUS, JES.61.1-3. JA PSALMI 103.
Rukoilkaa läheisteni ja minun puolesta. Kaksi läheistäni vakavasti sairaita ja itsekin haparoin otetta elämästä. Tuska on suuri. Tiedän, että rukous ja Taivaan Isä voi auttaa.
Halleluja, Herra on kuullut rukoukset !
Rukoilkaa vielä äitini muistin ja voinnin puolesta, mieheni pahanlaatuisen taudin esiasteen, huonojen veriarvojen (hb laskee) vuoksi.
Rukoilkaa minulle voimia läheisenä ja myös silmätulehduksen paranemista !
Ylistys Herralle !
s
Tarvitsemme apua ja teidän rukouksinne tähän umpikujaan,meidän koti on vaarassa ja velka taakka on kasvanut kohtuuttomaksi. Rukoilkaa miehelleni työtä ja minulle voimia työhön. Kiitos.
Rakas Jumala anna minun olla terve. Minulla on luomi jota olen tutkinut ja se vaivaa minua vaikka se onkin ollut jo monta vuotta minulla. Anna sen olla tavallinen pigmenttiluomi. Kiitos.
Auta rakas Jeesus sisareni tyttöä, polttellut pilveä ja käyttänyt lääkkeitä. Hätä perheessä on suuri. Jeesus päästä vapaaksi näistä aineista. Pelasta tämä tyttö. Anna voimia sisarelleni ja hänen miehelleen. vaikeaa on tämän tytön vuoksi ollut pienestä pitäen.Auta Ja armahda rakas Herra.
Pyytäisin rukoilemaan silmäni puolesta, että parantuisi.sisko.
Pyydän esirukousta terveyteni puolesta.Korkea verenpaine ja voimakas jatkuva huimaus.
-a-
Rukoilkaa syntymättömän lapsen puolesta, ettei sitä Downin syndrooman vuoksi abortoitaisi.
Pyydän esirukousta Loppiaisen puhujamatkan puolesta, jossa puhun lähetyksestä yms. On pitkään ollut vaisu olo, ja toivon että Jumala antaa NYT Pyhässä Hengessään innon ja oikeat sanat, enkä puhuisi ylpeaästi omiani tai liirum laarumia. Kiitos ja siunattua vuotta! Amen
Kysymme rukoillen selvityksiä voittoisan menneen, rukousten aikaansaaman ja vuoden 2012 ajan asioinnin puolesta, Viisauden ohella ehdottomasti pysyä Oikealla ja Turvallisella polulla. Ja pyydämme Parantajia ja Parantavan Jumalan Vaikutusta kaikkialle, Jumalan olemme ja Jumalan on mailmamme?
19-vuotiaan uskovan tytön paraneminen pian...Jes.53 ja Psalmi 103.1-12
Oman terveyteni puolesta pyydän esirukousta.Kiitos muistamisesta ja kiitos Jeesukselle jo etukäteen parantamisesta ja parantumisesta. :)
ESIRUKOUSPYYNTÖ
Jeesus auta meitä! Minua ja lapsiani! Tiedät tilanteemme! Auta kaikkia kärsiviä, huonosti ja välinpitämättömästi kohdeltuja! KIITOS JEESUS ETTÄ AUTAT NYT JA AINA!
Kiitos rukoilijoille! Siunausta teille, Jeesuksen nimessä!
Rukoillaan että tyttäremme saisi opintonsa kunnialla päätökseen ja saisi taitojansa vastaavan, palkallisen työpaikan.
Rukoillaan että poikamme saisi vaativan työpaikan joka korvaisi taloudellisesti hänen tiedoistaan ja jossa hän voisi kehittyä ja mennä etenpäin.
Kiitos
JUMALA, SIUNAA JA VARJELE KAIKKI LAPSEMME, KAKSI HEISTÄ ON VIELÄ MASUSSA. MINULLA ON RASKAUSMYRKYTYS JA OLEN SAIRAALASSA. ANNA LÄÄKÄREILLE JA HOITAJILLE VIISAUS JA YMMÄRRYS SEKÄ MINULLE VOIMIA HUONOVOINTISUUTEENI. MÄÄRITÄ SINÄ, MILLOINN VAUVAT SAAVAT SYNTYÄ, ANNA SYNNYTYKSEN MENNÄ HYVIN. KIITOS.
Rukoillaan että mieheni ja minä olisimme vahvoja tukijoita lapsillemme, ja pysyisimme terveinä. Kiitos.
JT vaimo on vakavasti sairas. Pyydän esirukousta hänelle, että hän voittaisi sairauden.J:lle uskoa ja luottamusta Jumalaan,että hänen tahtonsa tapahtuu. Omaisille voimia kestää tämä vaikea aika. Siunaa Jumala tätä perhettä. Siunausta esirukoilioille. Kiitos ja hyvää alkanutta vuotta.
JT vaimo on vakavasti sairas. Pyydän esirukousta hänelle, että hän voittaisi sairauden.J:lle uskoa ja luottamusta Jumalaan,että hänen tahtonsa tapahtuu. Omaisille voimia kestää tämä vaikea aika. Siunaa Jumala tätä perhettä. Siunausta esirukoilioille. Kiitos ja hyvää alkanutta vuotta.
Tuntuu, että elämä kaatuu päälle. Voimat vähissä. Liikaa huolia monella elämänalueella. En tiedä edes, uskonko mihinkään, mutta haluaisin kyllä. Kiitos esirukouksesta asioiden selviämiseksi lähitulevaisuudessa.
01.01.
HUOLET JA MURHEET POIS. RAHAA,RAUHAA,RUOKAA. VAATTEITA JA JALKINEITA.TALOUDELLISIA JA PARANTUMISIHMEITÄ. SUOJELUA JA VARJELUA. YLISTYKSENVAIPPA.JEESUKSEN VEREN RAUHA JA MUURI.-1.AIKAK.4.10 JA 2.PIET.1.2-4. KIITOS ELÄVÄ JEESUS KRISTUS.
Minulla on heikko itsetunto ja usein pelkään, että omaiset eivät pidä minusta. Jumala voi parantaa.
Rukoilkaa herätystä Suomeen! Päättäjille viisautta tehdä oikeita asioita ja koko maanlaajuista kääntymistä Herramme Jeesuksen puoleen! Vielä ei ole liian myöhäistä.
Pyydän esirukousta MS-tautiini. Anna Herra oikea lääkitys ja pidä oireet kurissa. Parantaakin Sinä pystyt jos tahdot. Kiitos, että saan olla joka päivä armosi alla.
Esirukous sisareni puolesta. Hän ei pysty käsittelemään kaikkia hänelle tapahtuneita asioita. Herra, anna hänelle rauha sydämeen ja ystäviä rinnalle kulkemaan. Erityisesti puolisoa kaivataan. Kiitos Herra, että johdatat ja teet kaiken ajallaan.
Hätähuuto vävyni puolesta jotta hän pian uudistusi, jättänyt vaimonsa. USKON ETTÄ HÄNELLÄ ON KUTSUMUS JUMALAN VALTAKUNNAN TYÖHÖN.
Rakas veljemme on sairastunut vakavaan masennukseen ja on kadottanut elämänhalunsa kokonaan. Hän ei enää tunnista meitä läheisiään. Hänellä ei ole ruokahalua eikä hän halua juodakaan.Pyydän, että Taivaan Isä koskettaisi ja parantaisi veljemme eikä hänen tarvitsisi enää koskaan sairastua mesennukseen. Kiitos Taivaan Isä, että autat ja parannat!
Esirukouspyyntö naisen puolesta. Hänellä syöpä aivoissa. Rukoillaan, että syöpä ei enää etenisi ja hoidot auttaisivat. Rukoillaan, että tuhoutunut aivokudos voisi vielä eheytyä. Rukoillaan myös, että hän tulisi uskoon.
TYTTÄRENI JA MIEHENSÄ OVAT EROAMASSA RUKOILKAA HEIDÄN PUOLESTAAN ETTÄ VOISIVAT KESKUSTELLA ASIOISTA JA SOPISIVAT JA ANTAISIVAT ANTEEKSI TOINEN TOISILLEEN ETTÄTYTTÄRENI MIES PALAISI KOTII
KESTORUKOUSAIHE VUODELLE 2012 .järjestän noin 70 katutapahtumaa eri puolilla Helsinkiä vuonna 2012 .Tarvitsemme paljon esirukousta että saisimme tehdä työtä Jumalan voimassa ja kohdata tuhansia ihmisiä sekä nähdä satojen ihmisten tulevan uskoon näissä ulkotilaisuuksisa.Kiitos Jeesus että voitele koko tiimi ja johdat tätä työtä.amen
Siunaa suomen kansaa, johdata sitä kädelläsi, opeta sitä kuuliaiseksi sanallesi ja noudattamaan sen opetusta. Auta meitä valitsemaan kristitty presidentti.Jeesus siunaa alkava vuosi ja varjele kaikelta pahalta, siunaa pieni uusi asuntoni ja auta talouden hoidossa, että varani riittävät. Kiitos Jeesus, kun kuulet pyyntöni ja rukoilet puolestani.
Pyydän niin suurta rakkautta Jeesukseen että kaikki muu tulee toisarvoiseksi sen rinnalla.
Jeesus, pelasta avioliittoomme rikkoutumasta. Pelasta mieheni omaksesi ja suo hänelle armosi. Ilmesty hänelle ja muuta hänen elämänsä Snun kunniaksesi. Vain Sinä sen voit tehdä, Jeesus!
Herra pyydän uskon vahvuutta, Herra anna uskon syvyyttä, Herra anna luottamusta Sinuun. Auta löytämään elävä usko. Sitä pyydän Sinulta Herra.
TALOUS MIINUKSESTA PLUSSAKSI, AHDINKOTILASTA VAPAAAKSI PIAN, TYTTÄRILLE HYVÄT TYÖPAIKAT JA TYÖKUNTO/TERVEYS JA USKO SELVITÄ ARJESSAKIN.-JUMALALLE KIITOS.
sen takia mie laitoin tämän julkaisun tähän kun on ikävä E-Ka. on minun rakas lääkärini. rukoilkaa kaikki uskovat tämän asian puolesta että Jumala vaikuttas tahtoa ja tekemistä että E-Kkin hoitas minua ja viettäs aikaa minun kanssa ja joskus jos muutan vaikka toiselle paikkakunnalle niin tulis ees kerran kuussa minua moikkaamaan sinne sitten ja nyt täällä olis säännöllisem
minun ja tyttöystävän suhteen puolesta ja minun ja tyttöystäväni lapsen tutustumisen puolesta. Tyttöystävän muuton puolesta ja työnhaun puolesta sekä remontin puolesta jonka teemme hänen uuteen asuntoon. Kaikkien kolmen terveyden puolesta. kiitokset esirukoilijoille.siunausta vuodelle 2012 t:M
Toivon rukousta lähiomaisteni terveyden, talouden ja uskon säilymisen ja vahvistumisen puolesta. Anna vanhemmilleni pitkä ikä ja veljelleni onnellinen avioliitto. Auta äitiä selviämään tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Toivon myös rukousta oman alkavan pitkän ulkomaanmatkani onnistumisen puolesta. Voimia, terveyttä ja viisautta tarvitaan kaikkeen auttamiseen. Kiitos Herra, että huolehdit ja ka
31.12.
Pyydämme esirukousta poikamme Sn puolesta, että hän vapautuisi ahdistuksesta ja masennuksesta ja saisi löytää Vapahtajan armahtavan sylin. Hän kärsii myös erittäin vaikeasta unettomuudesta eikä saa nukuttua. Vuorokausi rytmi on täysin sekaisin. Vain Jumala voi auttaa ja antaa myös iankaikkisen elämän toivon!
Äiti ja Isä
Leikkaus 4.1.2012: Jumala auta, siunaa ja varjele, että minulta ei löytyisi syöpää vaan kyseessä olisi hyvälaatuinen kasvain! Kiitos!
Jeesus, anna minulle lahja erottaa hyva pahasta, pettavat pahuuden henkivallat Sinun aanestasi, milla minua ohjaat. Kiitos Jeesus!
nuoren miehen puolesta, että elämän näkisi vielä elämisen arvoiseksi eikä toivottomuus saisi ylivaltaa. Alkoholi, ystävän kuolema, taloudelliset huolet, masentuneisuus, kaikki samassa kaverissa. Oikeudnkäynti odottaa ja hermostuttaa. Tapahtukoon Sinun tahtosi mukaan. Ei meidän aikatauluttamana.
rakas Jeesus auta meidän perhettä, rukoilen sinua poista vaimoltani paha olo ja anna meidän synnit anteeksi johdata meidät takaisin yhteen.kiitos Jeesus.
Anna pikku pojan selvitä syntymän hapenpuutteesta, jotta vauva viimein reagoisi ja oppisi hengittämään itse
Hei,pyytäisin esirukousta äitini puolesta ,joka on vakavasti
alkoholisoitunut ja on ollut pitkään,monta vuotta.Hän on alkanut saada hyperventilaatio-kohtauksia liiallisen juomisen puolesta.Olen joutunut soittamaan monesti ambulanssin paikalle.Hän valittaa myös jatkuvaa pääsärkyä(johtui pahoinpitelystä).Rukoilen että hän löytäisi Jeesuksen.Kiitos.
Nuoren naisen puolesta jolla on pieni lapsi ja nyt huumeet vakavasti elämässä mukana. Lapsi ei ole äidin kanssa ja nyt lapsen isä ja äiti yrittävät vielä yhteiselämää. Erosivat kun lapsi syntyi.
TALON MYYNTIASIA
Pikkusisko ja isä.
30.12.
Rukoilkaa ystävät , kaikki jotka tämän luette, pikaisesti mieheni puolesta ! Hän on juuri tällä hetkellä menossa leikkaussaliin (perjantai 30.12.11), sappi poistetaan. Rukoillaan että kaikki menisi hyvin ja mies pian myös toipuisi leikkauksesta. Kiitos rukoilija!
Kiitos Jeesus!
Jeesus rakas
anna voimia ja paranna. Kosketa ja varjele.
Kiitos Isä
Ole lasteni kanssa, Kiitos rakas Jeesus
Taivaan Isä auta. Anna voimia etten pala henkisesti loppuun ja ettei sydämeni petä. Näytä tie mitä pitää kulkea ja voimia oikean ratkaisun tekemiseen. Herra sinä tiedät tuskani. Siunaa miesystävääni ja minua. Pelasta meidät. KIITOS TEILLE RUKOILIJAT.
Pyydän Jumalan johdatusta elämääni ja herkkyyttä kuulla sitä. Johdatusta ja siunausta erityisesti seurusteluuni, varmuutta siitä mihin suuntaan siinä tulisi edetä. Vielä pyydän, että mies, jonka kanssa seurustelen kiinnostuisi ja löytäisi uskon elämäänsä (anna minun toimia tässä tukena ja apuna).
Ystäväni on ylirasittunut, eikä suostu ottamaan sairauksiinsa määrättyjä lääkkeitä. Jeesus, hoida Sinä hänen ruumistaan, sieluaan ja henkeään ja anna hänelle arkeen vähän enemmän tervettä järkeä!
Vaimoni on romahtamssa vanhempiensa sairaalloisessa painostuksessa! -vain Jumla voi enää auttaa.
AVOLIITOT EIVÄT OLE JUMALASTA!-JOH.14.6 JA MARK.12.24.
Pyydän esirukousta 13 vuotiaan poikani puolesta. Minulla on hänestä kova hätä. Poikani on todella masentunut enkä oikein osaa auttaa häntä. Rukoilkaa että Herra hoitaisi häntä ja saisin itse viisautta poikani suhteen ja että hän saisi jotain kiinnostavaa tekemistä ja hyviä ystäviä. Kiitos rukouksistanne etukäteen..
Meillä on vaikeaa ja epävarmaa elämässä,mies työtön ja sairaskin,ei tuloja mistään;rukoilkaa meidän puolesta että tilateemme voisi vielä parantua,kodin menettämisen pelko on suuri sydämmissämme. Taivaallisen Isän armo ja Rakkaus kaikkien uskovien osaksi tulisi tänäkin uutena vuotena rukoilen minäkin
Jumala, voitko parantaa kipuni? Anna välillä rauhallinen mieli! Kiitos ihanasta joulunajasta.
tarvitsen yliluonnollista taivaan voimaa ja Herran Jeesuksen rauhaa päästäkseni vapaaksi tietystä ihmissuhteesta joka aiheuttaa paljon mieliharmia ja ahdistusta
29.12.
S vapaaksi masennuksesta ja epäuskosta sekä peloista JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ PIAN,JES.61.1-3 JA APT.10.38.-KIITOS HERRA JEESUS, KIITOS ISÄN, POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMESSÄ!!
Rukoilkaa että setäni puolisoineen parantuisivat.
E, JOKA ON OTETTU HUOSTAAN
PYYDÄN JÄLLEEN ESIRUKOUSTA TYTTÄRENI JA HÄNEN PUOLISONSA PUOLESTA ETTÄS SOPUSYNTYISI JA HE PALAISIVAT YHTEE SEKÄ MIEHENI PUOLESTA ETTÄ SAISI HOITOPAIKAN LÄHEMPÄÄKOTIA KUN EI JAKSAISI MATKUSTAAHÄNTÄ KATSOMAAN SEKÄ HÄNEN MUISTI PALAISI.AAMEN
Pyydän rukoilemaan yhden tärkeän asian puolesta, että Jumalan tahto tapahtuisi ja Hän saisi kunnian ja asia siunauksen.
Siunaa Jeesus vauvaa ja vanhempia.Auta nuoria solmimaan kristillinen avioliitto.
Edelleen selkenee rintamalla perheväkivaltamme ja seuraamme syitä aikaansaannoksia ja aiheita sisältyy vuosikymmeniä, olisi perhekohtainen ja perheessä uskonasioita, mailman maiden ja Jumalten Poikien asioida, Jeesus Nimessäsi?
Pyydän esirukousta mutkistuneiden asuntokauppojen puolesta. Tilanne masentaa ja ahdistaa, mielialat heittelee. Pahalta tuntuu nähdä myös mieheni reagoivan sekä fyysisesti että psyykkisesti. Olemme palkanneet asianajajan, mutta nyt tarvittaisiin myös vastapuolelta inhimillisyyttä ja hyvää tahtoa. Tarvitsemme apua.
Rakas Jeesus pyydän että kuulisit rukoukseni ja auttaisit minua.Olen todella väsynyt kamppailemaan ihosairauteni kanssa ja pyydän että parannat sen ennen minulle tärkeää päivää,jolloin minun täytyisi olla esillä tärkeässä tilaisuudessa.Jumala auta niitä muita ihmisiä,jotka kärsivät tästä sairaudesta,koska tämä vie itsetunnon enkä toivo samaa muille
TUKIPÄÄTÖS PIAN, ESTEET POIS!-Joh.10.10, tyttärelle myös pian taloudellinen tuki, Jeesuksen nimessä!
Paranna lapseni selkä.Tee ihme. Tapahtukoon sinun tahtosi.
Pyydän esirukousta hoitovaiheessa olevan syöpäni paranemisen johdosta. Erityisesti nyt että oireet helpottuisivat.Pyysin esirukousta toisen syöpäni johdosta pari kuukautta sitten ja nyt se on parantunut. Kiitos Herralle. Kiitos teille, ystävät, jotka jaksatte rukoilla. Herra olkoon teidän kanssanne ja siunatkoon teitä. - Paimen
Herra auta. Olen lähettänyt monia esirukouspyyntöjä. Tiedät, että Herra vastaa ajallaan. Pyydän, että saisin vastauksia pian, sillä minusta tuntuu, että sydämeni halkeaa ja rinnasta puristaa. Herra sinä tiedät tilanteeni. Anna minulle selvä merkki mitä teen ja voimia ratkaisun tekemiseen. KIITOS RUKOILIJAT.
Rakas Taivaan Isä, siunaa pientä tyttöämme kaikelta pahalta. Rukoilen, että tulee vielä aika että saadaan viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Tämänhetkinen kiireinen elämäntilanne meinaa viedä voimia.. Rukoilen myös työmme puolesta ja kaikkien läheisten ja rakkaiden ihmisten puolesta. Anna hyvien asioiden olla elämässämme.
Jumala auta minua. Anna sielulleni rauha. Olen syntinen ja paha mutta haluan olla lapsesi. Haluan muuttua. Olen masentunut ja haluan pahaan oloon apua.
Rakas Taivaan Isä, siunaa perhettämme ja rukoilen myös sen puolesta, että saisimme rakkaalle lapsellemme sisaruksen ilahduttamaan elämäämme.
ÄITI LASTEMME MUMMU, HÄNELLE TERVEYDEN KOHENTUMISTA JA VOIMIA JAKSAA. VARJELE HÄNTÄ
esirukousta että saisin painoa tippumaan olen ylipainoinen Jeesus kristus auta,anna myös ihmissuhteisiin eloa miksi minä en löydä siihen apua.aamen
28.12.
Rakas Herra. Kiitos, että olet kuullut rukoukset ja auttanut minua työssäni ja järjestänyt ystäväni asiat. Nyt sydäntäni painaa tieto iäkkään äitini heikentyneestä terveydestä. Herra, vähennäthän hänen kipuaan, anna hänelle ruokahalua ja riittävä yöuni. Auta että saamme välimme läheisiksi kun vielä voimme. Herra, kiitos rakkaudestasi!
Olen huolestunut 21-vuotiaasta M-tyttärestäni, jonka olen mieheni kanssa rakkaudella kasvattanut. Hän etsii omaa tapaansa elää ja kapinoi meidän arvojamme vastaan. Minua pelottaa, että hän on kuitenkin niin heikko ja vietävissä, että hän ajautuu huonoihin valintoihin kuten huumeiden käyttöön. Uskon, että esirukous auttaa. - Äiti H
PYYDÄN ESIRUKOUSTA TYTTÄRENI PERHEEN PUOLESTA ETTÄ HE VOISIVAT JATKAAYHDESSÄ HÄNEN MIEHENSÄ ON LÄHTENYT YHTEISESTÄ KODISTA RUKOILEN ETTÄ HÄN PALAISI KOTIIN PYYDÄN ETTÄ MOLEMMAT VOISIVAT ANTAA ANTEEKSI TOINEN TOISILLEEN
rukoilkaa että Jeesus vahvistaisi minuan eikä saatana päääsisi lähellekäään minua. Jeesus vastaisi rukouksiini että saisin juuri oikean puolison jonka kanssa jakaa herran sanaa ja auttaa apua tarvitsevia. Jeesus paranna minut masennuksesta ja uupumuksesta. anna minulle elämäniloa. ja uusia ystäviä uudessa asuinpaikassa!!
Rukoilkaa että vanhempani parantuisivat ja löytäisivät Jeesuksen. Rukoillaan myös apua myrskytuhoissa kärsineille ja heidän auttajilleen. KIITOS ESIRUKOILIJOISTA!!
Pyydän esrukousta lasteni ja tulevan lapsenlapseni puolesta. Pyydän johdatusta tulevalle isälle.
Rukoilkaa että Jeesus johdattaisi kaikissa asioissani erityisesti asuinpaikkani suhteen.
27.12.
Pyydän kovasti esirukousta erittäin vaikean tilanteeni puolesta; perhe on hajoamassa; Herra tietää yksityiskohdat. Hätä on suuri. Pahan läsnäolo tuntuu välillä ihan konkreettisesti. Auta meitä Jumala!
LÄHESTYVÄ SYNNYTYS ANNA VOIMIA
Rakas Jumala anna lapseni Jn palata kotiin, se olisi kaikille oikein, auta hantä jaksamaan se aika kun on ja sitten kotiin, kiitoksia ja AAMEN
Äidilleni parantumista,että toipuisi sairaskohtauksen jälkeisestä tilasta,ja hänelle uskoontuloa mikäli ei ole vielä tullut uskoon. On monta päällekkäissairautta ja tilanne vaikea.
PARANTUMINEN HÄNEN SIIPIENSÄ SUOJASSA ERI VÄKIVALLAN JA HYVÄKSIKÄYTÖN HAAVOISTA JA ITSETUNTO SAISI JEESUKSEN KÄSISSÄ EHEYTYÄ.RAUHAN,RAKKAUDEN JA RAITTIUDEN HENKI EKSYTYSTÄ VASTAAN,JEESUS ON HERRA.kiitos
Toivoisin esirukousta jotta löytäisin Jeesuksen ja kokisin pyhän hengen. Mieleni puhdistumista ja syntieni anteeksi antamista. Suojelusta ja siunausta lähimmilleni. Uskon vahvistumista.
EN VAPAUTUMINEN JA PARANTUMINEN VAIKEASTA AHDISTUKSESTA JA MASENNUKSESTA. JEESUS ANTAISI TYÖPAIKAN JA PUOLISON JA ELÄMÄNHALUN,SIUNAUKSEN JA SUOJAN. JOEL SAISI AVUN SKITSOFRENIAAN.JEESUS ON IHMEELLINEN PARANTAJA.KIITOS.JEESUS SIUNAISI LAPSIA,AMEN
Vapautus uskovalle tytölle epäuskosta ja masennuksesta.Ja toteamus, että me muut emme ole sitä aiheuttaneet...Joh.10.10
26.12.
Tunnen itseni monissa asioissa niin epäonnistuneeksi. Itsetuntoni on huono ja kokemani asiat ovat sitä vielä lisää murentaneet. Pyydän saada Jumalalta erilaista näkökulmaa asioihini ja onnistumisen kokemuksia töiden ja ihmissuhteiden muodossa. Lisätuloja. Vapautumista lihavuudesta.
Anna syntini anteeksi. Kiittämättömyyttä on minussa paljon.
Voitteko rukoilla puolestani että pääsisin riipuvuuksistani ja löytäisin taas elämänilon ja valon.
Pyydän rukousta avioliittomme puolesta.Ja että vaimoni saisi tunteensa ja rakkautensa takaisin ja antaisi minulle mahdollisuuden näyttää,että minä osaan olla parempi aviomies ja että minä haluan muuttua.Ja toivon,että vaimo muuttaisi takaisin luokseni ja saatais elää yhdessä ja kunnioittaa ja rakastaa toisiamme.
On niin paha olla, syön yksinäisyyteeni ja suruuni. Olen kuolemanväsynyt, en kohta jaksa tehdä mitään, ajattelen onko sydän lopussa, ei vanhuuttaan. Tuntuu, että Jumala on kääntänyt selkänsä minulle. Kun pystyisin maksamaan kaikki laskut, että ei jäisi lapsille laskuja.
Herra siunaa ja varjele oikein valtavan paljon mieheni perhettä. Siunaa heitä avokätisesti ja poista vaikeudet ja auta heitä eteenpäin heidän elämässään. Kiitos Jeesus että kuulet ja vastaat heille ja täytät heidän sielunsa rohkeudella ja Pyhällä Hengelläsi! Aamen!
Herra auta siskoani, veljeäni ja äitiäni. Siunaa heitä ja pidä heistä hyvää huolta. Herra kosketa heitä ja anna heille anteeksi heidänn syntinsä ja anna heille rauha sinussa. Herra käännä heidän onnensa hyväksi. Aamen!
Pyydän äidilleni, serkulleni ja itselleni rukousapua terveyteen liittyen. Voisitteko vielä rukoilla, että löytäisin hyvän elämänkumppanin loppuelämäksi? KiitoS
Olen syntinen ja tehnyt elämässäni paljon vääriä tekoja. Pyytäisin apua Jeesukselta että hän pyyhkisi syntini pois ja auttaisi minua. Olen väsynyt elämääni. Haluaisin Jumalan yhteyteen mutta aina kun sitä yritän tuntuu että kadotan sen. Haluaisin Jeesuksen elämääni ja päivittäisiin asioihini. Kiitos!
25.12.
TULEVA VUOSI:PYYDÄN SIUNAAMAAN SEN
Läheiseni on lääke- ja alkoholiriippuvainen. Hän käyttää runsaita määriä rauhottavia,uni-ja psyykelääkkeitä ym.ahdistukseen,masennukseen,harhoihin,pakko-oireisiin,särkyihin ym.Jeesus vapauta läheiseni lääke-ja alkoholiriippuvuuksista. Paranna hänen psyykensä ja ruumiinsa. Auta häntä. Hän on tokkurainen ja nukahtelee pitkin päivää.Muisti ei toimi. On uniongelmia. Puhdista Herra läheiseni myrkyistä
Ruoka on minulle liian tärkeä. Että ruoka tulisi minulle vähemmän tärkeäksi ja Jeesus rakkaammaksi. Enemmän rakkautta Jeesukseen ja Sanaan. Että onnistun laihtumaan 15 kg ja pysymään normaalipainoisena. Onnistumista töissä ja lisätuloja. Jumalan kokonaisvaltaista johdatusta. Uudistumista uskossa ja Rukouksen Henkeä.
Herra, anna minun oppia luottamaan Sinuun paremmin. Poista ajoittain ihmisyydestä kumpuava epäusko. Kiitos perheestä ja läheisistä, siunaa heitä ja kerro heille, miten tärkeitä he ovat minulle, kun en itse osaa. Anna anteeksi kaikki syntini Jeesuksen nimessä.
Kiitos tästä jouluaatosta. Kaikki veljet yhdessä viettämässä joulua. Ja JT avovaimo mukana. Meillä kaikilla oli hyvä olla. Siunaa ja varjele meitä kaikkia ja muita sukulaisia.
Esirukouspyyntö uskovan ystäväperheen tyttären puolesta. Tytär on ollut uskossa, mutta nyt maailma vetää kovasti häntä puoleensa. On kova halu kokeilla "maailman iloja" ja viha noussut uskoa ja uskovaisia kohtaan. Herra , johda tämä nuori takaisin yhteyteesi. Kiitos Jeesus, että meillä on mahdollisuus turvautua apuusi!
Mlle elämänhalu ja usko Jeesukseen ,opiskelu ja vaimo. On menettänyt otteen ja halun elämässä.
Päänsärky.
Pyydän esirukousta taloudellisen tilanteemme puolesta, että selviäisime tämän ja ensikuun maksuista. Siunaa Jeesus kaikkia taloudellisissa vaikeuksissa Suomessa olevia perheitä. Anna meidän huomata ja auttaa jos on lähellämme tarvetta.
STJ:lle ilonaiheita ja oikea näkökyky nähdä asiat oikein ja että alkaisi kiittää Iankaikkisen elämän toivosta.-Joh.5.24.
E:n ja M:n pahat aikeet meitä kohtaan murskaksi heti alkuunsa. Nöyryytys näille ylpeille.-Psalmi 91 ja 23.
ANNA MEIDÄN SAADA MYYTYÄ TALO HYVILLE OSTAJILLE
Pyydän rukousta veljeni tyttären O. puolesta, joka valittaa peräpukamakivusta. Hän pienen tytön nuori äiti. En ole koskaan ennen nähnyt hänen itkevän paitsi eilen. Uskon, että Taivaan Isä joka halua kaikille lapsille parasta voi parantaa täysin ainon Pojan Jeesuksen Kristuksen kautta. Sitten N. nuorella miehellä on vaikeuksia terveyden kanssa. Kit.
Herra auta minua pääsemään helmasynneistäni. Sinä tiedät miten pääsen niistä eroon. Jeesus johdata tieni kulkua tahtosi mukaan perille asti Amen
Jeeesus vaikuta usko Ln sydämessä, samoin Paulan Nilsin Jn ja Rn sekä Aulikin.Jeesus auta, että saisimme kaikki asiat hyvin hodetuksi juhla vuotenamme.
Anna Jeesus apusi kaikkeen työhöni.
Pyydän esirukousta serkkuni T. puolesta. Hirveät päänsäryt piinavat häntä.Kiitos
24.12.
Rukoilkaa rakkaitteni puolesta, heillä molemmilla ja perheillään on vaikeaa vakavien sairauksien vuoksi.
Rakas Herra Jeesus Paranna Minut Toistuvista Pään Ja Muunkin Kehon Säryista Ja Kivuista.
Kiitos Jeesus, miten ihmeellisesti olet lähestynyt yhtä ystävääni toisen kautta ja että sain olla välittämässä yhden viisautta toiselle! Auta ja siunaa Sinä tätä elämänkokemuksensa jakajaa arjessa joka päivä ja anna hänen elämäänsä iloa ja naurua!
Pyydän esirukousta, että voin luottaa lääkärin diagnoosiin, ettei päähäni tullut mitää sisäistä vammaa eikä luihini eikä niveliini tullut murtumia torstaisessa kaatumisessani. Että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni ja olisit rukoukselleni armollinen.
Pyydän esirukousta veljen tyttären tyttären puolesta, ettei hänellä todeta mitään vakavaa sairautta ja voimia vanhemmille ja isovanhemmille.
SOMALI TULI USKOON RIIHIMÄEN VANKILASSA,RUKOILKAA ETTÄ NYT VAHVISTUU JA JEESUS TEE HÄNESTÄ VÄKEVÄ EVANKELISTA .KIITOS JEESUS ETTÄ SIUNAAT T. JOKA JOHDATTI HÄNET KRISTUKSELLE.AMEN
Pyytäisin että JUmala antaisi minun olla terve ja pysyä terveenä ja että Jumala suojelisi perhettäni. Sairastan syömishäiriötä ja pyytäisin Jumalalta apua siihen. Suuret kiitokset!
Pydän esirukousta veljeni terveyden puolesta, anna hänen parantua ja äidille sekä isälle voimia jaksaa.
Siunaa taas lapseni haurasta psyykeä. Anna vahvuutta.
Pyydän ja toivon Jumalan parantavaa kosketusta vasempaan olkapäähän, kipujen jälkeen jäänyt liikerajoitteisuutta. Toivoen, ettei operaatiota tarvitsisi tehdä ja paluuta työelämään, jos se on Jumalan suunnitelma kohdallani. Myös oikea olkapää on alkanut oireilemaan ja henkinen kestävyys on välillä tiukoilla. Siunaten ja kiittäen.
23.12.
Pyydän saada esirukousta jotta puolisoni ja minun poika tulisivat toimeenkeskenään. Johdata Herra poikaani vastaamaan asiallisesti puolisolleni ja käyttäytymään asiallisesti puolisoani kohtaan. Anna meille kaikille uskoa Jumalaan ja siunaa meitä kaikkia. Kiitos Jumala esirukoilijoitasta ja monista rukousvastauksista
Anon nöyrästi teiltä apua! Rukoilkaa puolestani. Ihmissuhde joka meni katki vaivaa minua. Herra, muuta en toivo kuin sitä että olisi edes mahdollisuus päästä takaisin tuohon ihmissuhteeseen, koska sydämessäni tunnen hänen olevan se oikea. Anon siis rakkauden syttymistä tälle toiselle ja sen kovan ulkokuoren murtumista. Anna Herra paras joululahja!
Pyydän esirukousta, että voin luottaa lääkärin diagnoosiin, ettei eilisessä kaatumisessani tapahtunut murtumia luihini eikä niveliini, ja ettei päähäni tullut mitään sisäistä verenvuotoa, eikä muuta hengenvaarallista, että Sinä Rakas Taivaallinen Isä kuulisit rukoukseni ja pyyntöni ja olisit rukoukselleni armollinen.
Pyydän, että rukoilisitte Herraamme Jeesusta Kristusta armahtamaan minut.
Herra, pelasta mieheni ja anna hänen sydämeen Sinun rauhasi, joka ei milloinkaan väisty! Kiitos Jeesus, että kuulet ja tiedät!
JEESUS PYYDÄN MAHTAVAA PERHEJOULUA JA ANNA MYÖNTEISIÄ TUNTEITA JA KOKEMUKSIA MINULLE ÄITINÄ JA VAIMONA
P on sairaalassa,kasvain vatsassa,mitään ei ole tehtävissä.Hän on uskossa,ahkera esirukoilija.Mutta,jos Herra haluaa,hän nousee taas!
J on luopunut psyykenlääkkeistään omin päin. Rukoillaan,että hän paranee kokonaan ja vahvistuu uskossa.Löytää seurakuntayhteyden.
Kiitos!
22.12.
Kiitos Jeesukselle, olet paras joululahjamme ja jouluvieras.
auta.mua että pääsen viinasta eriksee
Rukoillaan että Jeesus siunaa Jouluni ja Joulumme Jeesuksen nimessä ja veressä Aamen!
Pyydän rukousta että saisin rohkaisua elämäntilanteeseeni työrintamalla ja että Jumala johtaisi elämääni selkeästi ja antaisi varmistuksen omaa elämääni koskeviin valintoihin HÄNEN TAHTONSA MUKAISESTI.
Uskovaista perhettä kiusaa ja vainoaa eräs sairaalloinen henkilö valhetellen ja tehden ilkivaltaa. Tätä on jatkunut vuosia. Pyydämme rukousapua, että tämä ihminen saisi omassa elämässään rauhan ja lopettaisi kiusanteon.
Rukoilkaa että lomani vanhempieni luona sujuisi rakkaudellisesti ja meitä eikiusattaisi ja noudattaisin ruokavaliotani. KIITOS TEILLE!!!
21.12.
pyydän esirukousta sairaan veljeni puolesta,että Jumala ottaisi hänet täältä pois,koskä hän ei jaksa enää kärsiä.kiitos ja ylistys.
Kiitos Jeesus armostasi ja miten olet kääntänyt vaikeudet vihdoin positiivisiksi. Siunaa tuleva matkamme ja auta oikeanlaisen työpaikan löytymisessä, siunaa tuleva työni,Sinä tiedät että tarvitsen sitä. Kiitos terveistä & tasapainoisista lapsista sekä hyvistä ystävyyssuhteista. Herra täytä pian lupauksesi oikeanlaisesta puolisosta, anna armosi!
Jumala, poista huoli sydämestäni ja anna tilalle luottamus Sinun huolenpitoosi. Anna rauha. Siunaa joulu Suomen jokaisessa kodissa. Anna Poikasi syntymäjuhla olla kunnia Sinun nimellesi. Kiitos Vapahtajamme syntymäpäivästä!
Pienen syntymättömän vauvan puolesta, jota koittaa vaikeat ajat ja leikkaukset
Että vedet naapurin pellolta lasketaan ojaan, jotteivät tule meille lisää haitaksi.-KIITOS JEESUS, JOKA VOIT KAIKEN...
Rakkaat Herran omat pyydän uskon veljen puolesta esirukousta, hänellä verisyöpä hän on tosi heikossa kunnossa, lääkärit ei antanut paljon elin aikaa hänelle, nyt kokeillaan vielä hoitoa ja sanottiin että voi siihen jo kuolla, tähän tiputus hoitoon joka kestää 5 päivää pyydän rukousta, että hän kestäisi sen ja että lääke sopisi hänen elimistöönsä,ja saisi avun, muistakaa myös vaimoa tä
Isä,johdata narsisti ex-puolisoani oikeisiin asioihin sillä hän on alkanut esitellä uutta autoaan ja puolisoaan ajellen asuntoni ohi sekä pitää silmällä ja määräilee elämääni yhteisten tuttavien kautta. Vapauta minut tämän orjuuden kahleista ja paranna hänen mielen tasapainonsa sekä anna hänelle oikeanlainen syyllisyyden tunto vastuuttomuudestaan.
Herra, kiitos pelastuksesta ja johdatuksesta. Kiitos ystävistä, anna oikeanlaiset ihmiset elämääni, päästä epäuskon ja voimattomuuden kahleista. Auta elämän pyrkimyksissä oikeisiin asiohin ja vapauta menneen kahleista, kirkasta elämäni valollasi ja voimallasi. Siunaa kaikille hyvä Joulun ja uudenvuoden aika, tuo rauhasi kaikkialle koteihin.
Jeesus, minne minun pitäisi mennä? Missä on elämäni tarkoitus ja järki? Auta onnettomassa rakkaudessani, paranna sydämeni ja ikäväni, että voin taas elää! Pyyhi pois katkeruus ja kostonhimo, puhdista tahrattu uskoni! Jos toivo on turhaa, ota se pois. Anna voimaa, että jaksan uskoa tulevaan ja rakentaa uutta pienen poikani tähden.
Muistaisitteko rukouksin, että osaisin tehdä viisaan ratkaisun työpaikka-asiassa!
Kiitos Jeesus Kristus että parannat mun ja vaimoni muistia,mieltä ja kaikkea rikkinäisyyttä joka on tullut rajusta elämästä.Jeesus te meistä eheitä ja anna meidän olla täynnä rakkautta . Jeesus siunaa että saamme myös liikkua ja rukoilla luonnossa .kiitos Jeesus.
Muistaisitteko rukouksin, että osaisin tehdä viisaan ratkaisun työpaikka-asiassa!
Pyydän esiruokousta veljeni puolesta, jotta hän pääsisi eroon alkoholista, haima ei kestä enää
Pyydän rukousta, että pääsisin takaisin omaan, oman alani työpaikkaan jossa viihdyn ja jonne ikävöin! Pyydän että Jumala auttaisi taloudellisessa ahdingossa perhettäni sekä sydämen asioissa minua. Tuntuu että olen yksin ja kannan muidenkin ongelmia. En halua katkeroitua! RAKAS JEESUS TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI; AUTA JA JOHDATA MINUA! KIITOS JEESUS!
Jeesus auta, minua saamaan paino hallintaan.
Vaikka kuinka itse yritän hallita itseäni, olen epäonnistuntu ja paino nousee.
Syön huomaamatta jatkuvasti välipaloja.
Jeesus auta ja anna minun olla hoikka kaunis nainen.